Julkaistu 

Kokemukset Outokummussa kannusteena, Jätekukko hakee kummikouluja

Muun muassa outokumpulaisten jätehuollosta vastaava Jätekukko Oy hakee parhaillaan uusia kummikouluja. Jäteyhtiö haluaa viedä kouluille tietoa kestävästä kehityksestä, kun asia on myös entistä selkeämmin kirjattu perusopetuksen uuteen opetussuunnitelmaan.
Kummikoulu kokeilua on pilotoitu aiemmin Outokummussa Kummun koulussa.

"Kokeilun hyvistä tuloksista innostuneena toiminta päätettiin ottaa osaksi Jätekukon valistustyötä. Erityisen hienoa oli oppilaiden ja henkilökunnan kiinnostuksen herääminen tietojen ja taitojen karttumisen myötä sekä tiivistynyt yhteistyö koulun kanssa.”, kertoo Jätekukon ympäristökouluttaja Anja Räisänen.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Kummikouluille tarjotaan tuntipaketti, josta koulut voivat muokata sopivan kokonaisuuden omiin tarpeisiinsa. Kummikoulukokonaisuuden teema on kestävä kulutus, johon kuuluu aiheita myös jätteen määrän vähentämisestä, kierrätyksestä ja lajittelusta. Kokonaisuus pitää sisällään muun muassa oppitunteja, ideoita teema- ja pajapäiviin sekä lomakkeita ja ohjeita kummikouluvuotta varten.

Kummikoulupaikat ovat parhaillaan haussa ja hakuaikaa on huhtikuun lopulle saakka. Kummikoulupaikkoja on haussa kuusi, joista kolmeen valitaan koulu Kuopion alueelta ja kolmeen koulu muualta Jätekukon toimialueelta.

Jätekukon toimialueeseen kuuluvat seuraavat Pohjois-Karjalasta Outokummun lisäksi Juuka, Lieksa, Nurmes ja Valtimo.

Muut kunnat ovat Kaavi, Konnevesi, Kuopio, Pieksämäki, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi ja Vesanto.

Kommentoi

Hae sivuilta