Isojen poikien hiekkalaatikkoleikissä vedettiin epämääräinen raja Pähkinäsaaressa 700 vuotta sitten - Maarianvaaran teatteri ilottelee tällä upeasti

Rauhan solmiminen Ruotsin ja Novgorodin välille Pähkinäsaaressa vuonna 1323 esitetään Maarianvaaran teatterin Pähkinäsaari 1323 -rajakarnevaalissa kahden pikkupojan hiekkalaatikkoleikkinä, jossa kisaillaan esimerkiksi siitä, kummalla on isompi kynä. Vaikka itse asiassa toinen osapuoli, Moskovan ja Vladimirin suuriruhtinas Juri Danilovitš oli jo yli sen ajan mittapuilla iäkäs ja vain Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpoika, 6, oli tosiaan pikkupoika, on tämä erittäin osuva tapa tarkastella asiaa.

Varkaudessa ensi-iltansa saanut esitys kävi Outokummussa torstaina. Polvijärvellä se nähdään 30. lokakuuta.

Myöhemmästäkin historiasta muistamme hyvin todellista tragikomiikkaa vaikkapa kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un julkisesti väittelivät siitä, kummalla on "isompi nappi".

Pähkinäsaaren rauhan merkityksestä ovat historioitsijat jälkikäteen keskustelleet paljon. Varsin uskottavan oloinen tulkinta on esimerkiksi se, että silloisen Karjalan alueen asukkaista harva kiinnitti siihen juuri mitään huomiota jos edes tiesi sitä tapahtuneen. Monelle oli luultavasti yhdentekevää tulevatko veronkantajat lännestä vai idästä.

Lisäksi oli koko ajan hyvin epäselvää ja kiistanalaista, missä Pähkinäsaaren rauhan raja kulki. Jostain keskeltä kuitenkin ja me täällä Pohjois-Karjalassa jäimme itäiselle puolelle.

Maarianvaaran teatterin tapa sukeltaa Pähkinäsaaren rauhan herättelemiin ajatuksiin on lämmin, mukaansa tempaava nauru.

Vähintään kaksi kansaa

Kaikesta rajan epämääräisyydestä huolimatta ja myös juuri sen vuoksi Rajakarnevaalin asetelma on herkullinen nyt kun tuosta hiekkalaatikkoleikistä on kulunut 700 vuotta. Esityksessä leikitellään sillä tieteeseenkin perustuvalla asialla, että Suomessa voidaan sanoa asuvan ainakin kaksi kansaa ja oikeasti täällä tietysti asuu paljon useampia. Jossain keskellä kulkee geneettinenkin rajalinja ja kulttuurieroja niiden kaikessa hähmäisessä sotkuisuudessaan kyllä on. Olemme onnistuneet silti elämään kohtuullisen hyvin sovussa.

Pohjanmaalaiset käyvät Rajakarnevaalissa savolaiskiilan kuohuttamina valloittamaan Savoa, Juankoskelta lähdetään epäonniselle kosioretkelle Pohjanmaalle ja tuuli kuljettaa kuorolaulunkaipuuta idästä länteen suomenruotsalaiselle pellolle ja takaisin. Sopivan absurdi ja irtonainen ote piirtää esiin monenlaista kiehtovaa.

Suomalaiset maakunnat ja niiden kansanluonteet vedettiin pitkälti hihasta kansallisromantiikan aikaan. Zacharias Topeliuksen teoksesta Boken om vårt land (1875) suomennettu Maamme kirja (1876) iskosti ne kansaan. Niistä tehtiin itseään toteuttava profetia. Ville-Juhani Sutinen on käsittelyt tätä kansan ja nationalismin rakentamista sisäisiä eroja hahmottamalla hienossa teoksessaan Matkalla Suomeen – Tarinoita heimojen maasta (Into 2022). Maakunnilla on merkitystä siitä huolimatta, että ne ovat lähinnä kuviteltuja sosiaalisia rakenteita.

Artikulointi ja näytteleminen tahallaan yli

Otsa ei Rajakarnevaalissa ole kurtussa. Kulttuurieroilla on herkullista vitsailla. Henry Räsäsen, Timoi Munnen ja muusikko Janne Vänskän muodostama tahallaan yliartikuloiva ja ylinäyttelevä kolmikko tekee työnsä runsaan lavakokemuksen tuomalla varmuudella iskevästi, täsmällisesti ja hersyvästi.

Rajakarnevaali on tavallaan itsenäinen jatko-osa Räsäsen ja Munnen Suunsoittosirkukselle, jota esitettiin muun muassa Ohtaansalmen vanhalla sillalla. Yleisö oli Pohjois-Savossa ja esittäjät Pohjois-Karjalassa.

Silloin pohditttiin lähinnä savolaisten ja karjalaisten eroja. Rajakarnevaali sekä allekirjoittaa Topeliuksen Maamme kirjan perusajatuksen kansan yhdistämisestä että laajentaa sen tavoittelemaan koko ihmiskunnan yhdistämistä kaikkine eroineen.