Riverian näyttelijäopiskelijoiden Pasi was here nähdään myös Outokummussa osana Pride-viikkoa - Lue Pasi Huttusen kritiikki näytelmästä

Riverian näyttelijäopiskelijat vierailevat tämän kevään esityksensä kanssa myös Outokummussa Maritassa ensi tiistaina kello 18 osana Pohjois-Karjala Pride -viikon tapahtumia. Esityksen jälkeen on myös keskustelutilaisuus. Keskustelutilaisuus alkaa näytelmän jälkeen noin puoli kahdeksan aikaan. Siellä voi esittää kysymyksiä työryhmälle ja keskustella yleisesti näytelmän teemoista.

Teatteri Rajarikon tulkitsema Veikko Nuutisen vuonna 2016 ensiesityksensä saanut näytelmä Pasi was here sukeltaa yhtenäiskulttuurin viimeisten aikojen rakosiin ja näyttää, että kaikkia eivät turvaverkot kannatelleet silloinkaan. Se purkaa sitä hellittyä ajatusta, että 80-luvulla ja 90-luvun alussa kaikki olisi ollut jotenkin erityisen paljon paremmin.

Näytelmässä Hemmo muuttaa Savonlinnaan ja kipuilee sopeutumisen kanssa. Malliksi löytyy perustyyppi Pasi. Kehittyy monitahoinen, vaikeakin ystävyys. Päähenkilöiden seksuaalisuus ei istu normiin eikä perinteinen malli maskuliinisuudesta muutenkaan tunnu välttämättä omalta. Kumpikin kipuilee asian kanssa ja kehittää keinoja selviytymiseen tavallaan.

Intro on dramaattinen: "Mies ampuu itsensä itäsuomalaisessa pikkukaupungissa. Luoti jatkaa matkaansa Helsinkiin, lävistää miehen lapsuudenystävän punavihreän kuplan ja osuu ystävää suoraan sydämeen."

Ystävän kuolema johdattaa matkalle menneisyyteen, 1980- ja 1990-lukujen Savonlinnaan. Paikkana voisi hyvin olla Outokumpu tai mikä tahansa suomalainen keskisuuri tai pieni paikkakunta, mutta rajarikkolaiset eivät ole ryhtyneet sitä paikallistamaan muuten kuin Hassisen koneen musiikkia käyttämällä.

Tarinan ajankuva rakennellaan kuvaputkitelkkarilla, lankapuhelimella ja maininnoilla aikanaan trendanneista lenkkareista sekä esimerkiksi mainitsemalla juuri ilmestynyt Sepulturan albumi Chaos A.D. (1993). Väliajalle saatellaan uudemmalla musiikilla Nick Cavelta, mutta sekin liittyy teemaan, sillä Skeleton Tree -levyllä (2016) Cave käsittelee poikansa kuolemaa.

^Riverian näyttelijäntyön lehtori Janne Hyytiäinen ohjaa opiskelijoitaan riisutussa ja monessa kohtaa koskettavassa tulkinnassa näytelmästä. Rajarikon tulkinta on suoraviivainen ja konstailematon eikä juuri kokeile tai leikittele. Tällaisen tekstin kanssa valinta on ymmärrettävä ja toimii hyvin.

Häiritsevää on kappaleiden soittaminen replikoinnin päälle sellaisella äänenvoimakkuudelle, että olennaiseen keskittyminen häiriintyy pahasti. En myöskään ole varma, oliko näyttelijöiden todella tarpeen käyttää äänentoistoa, koska vaikuttaa siltä, että hyvin olisi kuulunut ilmankin.

Kiinnostavinta antia lavalla on näyttelijäntyön seuraaminen ja se palkitsee. Anni Mehtonen on Hemmona erinomainen. Samoin Katja Elisa Tarvainen Pasina. Kaksikko hoitaa pääroolit vakaasti ja koskettavasti. Mehtonen tavoittaa Hemmon roolihahmon erittäin hyvin, joskin kehon ajoittainen jäykkyys ja ilmaisun sulkeutuminen taitaa olla vain osittain roolille luontevaa teinin jäykkyyttä. Tarvainen on koko olemuksellaan intensiivisesti läsnä ja äänentoiston kera volyymia on välillä melkein liikaa. Rajummissa kohdissa osa repliikeistä puuroutuu, mutta ei pahasti tai liian häiritsevästi.

Samu Niiranen ja Hanna-Leena Rettijeff hoitavat tukiroolit hyvin. Kummankin näytteleminen on vaikuttavaa katsottavaa ja nopeatkin siirtymiset tunnelmasta toiseen onnistuvat hyvin. Rettijeffin ilmeikkyys tuo väriä ja elävyyttä koko esitykseen.

Rooleissa on Hermanni Nieminen, mutta hän ei ollut mukana 30. huhtikuuta kun olin esitystä katsomassa.

^Esitys päätyi otsikoihin vähän hämmentävästi sen vuoksi, että käsiohjelmaan on kirjoitettu sisältövaroituksia, joissa varoitetaan voimakkaasta kielenkäytöstä, viittauksista väkivaltaan sekä syrjintään seksuaalivähemmistöä ja etnisiä ryhmiä kohtaan. Sisältövaroitukset teatterien käsiohjelmissa eivät ole uusi asia vaan niitä on ollut vuosia - myös täällä. Ja hyvin toteutettuna ne palvelevat yleisöä erinomaisesti eikä niiden toteuttaminen hyvin ole kovin vaikeaa. Rajarikko hoitaa asian tyylikkäästi.

Rajarikon tulkinta on ehkä vähän varovainen eikä sukella järin syvälle käsittelemiinsä vaikeisiin, monimutkaisiin kysymyksiin sukupuolijärjestelmästä, luokkayhteiskunnasta ja rakennemuutoksesta. Se on kuitenkin kokonaisuutena laadukasta työtä ja ennen kaikkea heittäytyvän näyttelemisen juhlaa.