OS teatterissa: Näyttämöltä näyttämölle -juhlaesityksessä lavalla nähdään Henry Räsänen ja Hän

Henry Räsäsen tapa lausua on upea. Ei ihme, että itse lausuntataiteen mestari Veikko Sinisalo vannotti häntä aikoinaan jatkamaan sen parissa kuten Räsänen esityksessään kertoo.

Hänen osaavassa, heittäytyvässä ja pitkän rutiinin tuomalla varmuudella tarjoillussa lausuntataiteessaan on aina jonkinlainen pieni ironian vivahde, joka pitää kuulijan hiukan varpaillaan, mutta ei kuitenkaan ole häiritsevä. Kuin kuuntelisi jotain vähän velmumpaa jutuniskijää kupillisen ääressä huoltoasemalla.

Juhlaesityksen ensimmäinen puolisko on näytelmällisempi. Siinä Räsänen valmistelee pitkään ja perusteellisesti Hänen (Henry Räsäsen) saapumistaan lavalle ja kertoilee monenlaisia epäilemättä enemmän tai vähemmän tosia tarinoita kiertävän taiteilijan pitkän matkan varrelta. Lopulta lavalle saapuu myös Hän.

Runoja kuullaan jo ensimmäisellä puoliskolla, mutta siinä on mukana paljon myös muuta tarinointia. Toinen puolisko esityksestä on tiivis parinkymmenen minuutin mittainen runotykitys. Siinäkin osoitus lausujan taidosta.

^Esityksessä kuullaan runoja Eino Leinolta, Aaro Hellaakoskelta, Kaarlo Sarkialta, Risto Rasalta, P. Mustapäältä, Nils Aslak Valkeapäältä, Niilo Rauhalalta, Einari Vuorelalta, Väinö Kirstinältä, Aila Meriluodolta, Helena Anhavalta, Lauri Viidalta ja Eeva Kilveltä. Ei sentään all male panel, mutta jäin miettimään, että eikö tuohon kontekstiin olisi hyvin sopinut vaikka jotain Saima Harmajalta ja Edith Södergranilta? Enkä tarjottele näitä pelkästään sukupuolijakaumaa tasoittamaan vaan esityksen luonteeseen hyvin sopivia sävyjä tuomaan. Toisaalta juhlaesitykseensä valitkoon Räsänen mieleisensä ilman kriitikon näsäviisastelua.

Väliajalla hän kertoilee suhteestaan kulloiseenkiin esityspaikkaan. Joensuun Pakkahuoneesta ei erityisemmin tarinaa hersytellä, joten tässä mielessä olisi varmaan löytynyt parempiakin paikkoja katsoa esitys. Kiertueen paikat hän on valinnut sillä perusteella, että ne ovat hänelle jollakin tapaa merkityksellisiä.

Konsepti on yksinkertainen: Tyyppi kulkee ympäriinsä veistelemässä humoristisia tarinoita ja lausumassa runoja. Räsäsen esitys tuntuu kiehtovalla tavalla paljon tärkeämmältä kuin sen sisältämien ainesosien perusteella voisi olettaa. Tuntuu tärkeältä, että tällaiselle on sekä kysyntää että tilaa.

Sen lisäksi, että Räsäsen esitys ankkuroi katsojaa mitä erilaisimpiin paikkoihin, muistuttaa se kauniisti siitä historiallisesta jatkumosta, jossa asioita on vuosituhansien ajan siirretty kerrottuina tarinoina ja runoina sukupolvelta toiselle ja paikasta toiseen.

^Lavalla nähtävä on sukua niille jokaisesta kunnasta löytyville paikallishistorian ja perinteen kirjaajille, jotka vähällä kunnialla ja vailla suurta palkkiota jaksavat tallentaa ja dokumentoida päiväkirjoihin, listoihin, pöytäkirjoihin, kirjeisiin, paikallislehtiin tai vaikka huussien seiniin.

Räsänen on yksi konkreettinen lenkki siinä, että suomalainen kulttuuri sekä säilyy että kulkee eteenpäin. Siihen taas tarvitaan maritoja, pakkahuoneita, kylätaloja, kulttuuritaloja, työväentaloja, seurojentaloja sun muita. Ja elämme aikaa, jossa näiden tulevaisuus tuntuu hiukan tavallistakin epävarmemmalta. Monet itseään isänmaallisiksi kutsuvat kun ovat unohtaneet miten se isänmaa on tehty ja miten sitä koko ajan tehdään.

– Juhlakiertueellani haluan herättää keskustelua kulttuurin ja taiteen monimuotoisuudesta. Tarvitsemme niin metropolialuetta, elinvoimaisia seutukaupunkeja, pieniä kuntia kuin maaseutukyliäkin. Tarvitsemme erilaisia paikkoja, paikalliskulttuureja, yhteisöjä ja niissä tehtävää monimuotoista kulttuurityötä ja taidetta, Räsänen itse muotoilee esityksen käsiohjelmasta löytyvässä Monimuotoisuuden manifestissa.

^Räsäsen runotykitys on intensiivistä, mutta se ei uuvuta. Mitä nyt välillä saa keskittyä hiuan tarkemmin kun artikulointi välillä hiukan puuroutuu.

Räsänen ei myöskään venytä iltaa liian pitkäksi. Oikeastaan olisin mielellään kuullut vielä vähän enemmänkin siitä, miksi juuri tämä runo tulee tähän. Välillä se tulee hyvin selväksi, mutta välillä ei niinkään.

Esitys on niin rakennettu, että runoista voi nauttia täysin siemauksin vaikka ei niitä etukäteen tuntisi.