Kirja-arvio: Jessikka Aro raportoi ansiokkaasti Putinin sodasta maailmaa vastaan - Kirjassa tutustutaan Venäjän vaikuttamistoimiin Afrikkaa myöten

Kovin uutinen Jessikka Aron vastikään julkaistussa kirjassa Putinin maailmansota on noin puolet kirjasta kattava analyysi Smolenskissa tapahtuneesta, suuren osan Puolan silloisesta johdosta tappaneesta lentoturmasta vuonna 2010. Kirjan mukaan kyseessä ei ollut onnettomuus vaan Venäjän isku. Väite kuuluu, että Venäjä tappoi Naton jäsenmaan presidentin ja ison joukon muuta maan kärkikaartia.

Kirjan tietoja ja päätelmiä on välillä vaikea arvioida, sillä se ei tietenkään pysty esittelemään tarkasti kaikkea todistusaineistoa, johon nojaa. Se vaikuttaa silti perusteelliseen tutkimukseen perustuvalta. Virallinen Puola silloisen pääministeri Donald Tuskin johdolla pesi turmatutkinnasta kätensä ja Venäjän hoidossa asia meni miten meni.

Hämmentämistä ja disinformaatiota tulvi ovista ja ikkunoista. Omaisten tuska ja tutkijoiden turhautuminen on käsinkosketeltavaa.

^{Paremmin yleisessä} tiedossa ovat Venäjän hybridisotatoimet Virossa, toisessa Nato-maassa, joista Aro myös kertoo. Tallinnan neuvostosotilaiden hautamuistomerkki Pronssisoturi siirrettiin vuonna 2007 Tallinnan sotilashautausmaalle. Venäjä masinoi Viroon sekä levottomuuksia kaduille että ison kyberhyökkäyksen, joka säikäytti Naton vihdoin kunnolla kehittämään kyberpuolustustaan.

Aro kertoo myös, millaisen venäjämielisten harjoittaman vainon kohteeksi hän itse on joutunut ja miten kyvyttömiä Suomen viranomaiset ovat olleet asiaa hoitamaan. Ja uskomattoman myllyn läpi Aro on tosiaan mennyt. Toimittajan työt Yleisradiossa kävivät kohtuuttoman vaikeiksi kaiken häirinnän vuoksi. Hän joutui asumaan ulkomaillakin jonkin aikaa. Nyt hän toimii Tehyn viestintäjohtajana.

Lisäksi Aro selvittää Saksassa Kremlin äänitorvena toimivan video-uutistoimisto Ruptlyn toimintaa ja entinen trollikin on saatu puhumaan toiminnastaan Kremlin kätyrinä ja siitä, miten lopulta käänsi kelkkansa. Saksassa edelleen jatkuva suomettumisen kulttuuri saa kritiikkiä. Aro käy myös Ghanassa selvittämässä venäläisten vaikuttamistoimia Afrikassa.

^{Nyt kun} presidentti Sauli Niinistön sanoin naamiot on riisuttu Venäjän aloitettua avoimen hyökkäyssodan Ukrainassa, ei Aron kirja luultavasti herätä läheskään samaa refleksinomaista sivuuttamisen, vähättelyn ja kiistämisen tarvetta kuin hänen edellinen, vuonna 2019 ilmestynyt Venäjän informaatiosotaa käsittelevä kirjansa Putinin trollit (Johnny Kniga 2019).

Putinin maailmansodan, samoin kuin Putinin trollien keskeinen ongelma on, että Aro ei kerro vain faktoja vaan kerta toisensa jälkeen tekee myös selväksi, mitä lukijan tulisi hänen mielestään ajatella ja tuntea. Hänelle asia on läheinen ja henkilökohtainen, joten se on toki hyvin ymmärrettävää.

Venäjän hybridivaikuttaminen on erittäin sotkuinen, monimutkainen ja vaikea aihe, joten kaipaisin aiheen käsittelyyn viileämpää ja analyyttisempaa tyyliä. Uskon, että lukija ymmärtäisi Venäjän toimien pahuuden ilman ylenpalttista määrää rautalangasta vääntäviä adjektiiveja. Kirja tuntuu tyylivalinnan vuoksi usein enemmän vastapropagandandistiselta kuin journalistiselta, vaikka journalistinen työ taustalla onkin laadukasta.

Nyt Putinin maailmansota asettuu päässäni samankaltaiseen kontekstiin kuin Julija Mendelin teos Taistelu vapaudesta — Ukrainan tie kohti demokratiaa ja rauhaa (Docendo 2023). Mendelkään ei pyri olemaan neutraali, hänhän työskenteli myös Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin lehdistösihteerinä. Valistuneen ja asioista perillä olevan aikalaisen todistajanlausuntona Mendelin teos on kaikesta huolimatta hyvin kirjoitettu ja kaunis.

^{Aron toinen} ongelma on, että kirjan rakenne on sirpaleinen eikä hahmotu järin selkeäksi kokonaisuudeksi. Vladimir Putin kätyreineen on puuhastellut länttä vastaan pitkään, joten aihepiiri on valtava ja Aro on poiminut asioita sieltä ja täältä. Täysin ei hahmotu, miksi juuri nämä asiat kaikista ovat mukana. Valinnoille varmasti on perusteet, mutta kokonaisuuden kasaan nivominen on jäänyt puolitiehen.

Silti: kirja on ansiokas ja tärkeä. Se antaa äänen sellaisille, joita on pitkään vaiennettu ja puolustaa väkevästi sitä sanomisen vapautta, jota Venäjän toimet konkreettisesti uhkaavat. Kirjan aihe on sellainen, että varmuutta on vaikea saada, faktat ovat usein kiistanalaisia ja epävarmuutta on valtavasti. Se, että Aro on saanut rakennettua teoksensa näinkin vankaksi, on kova suoritus.