Sotkumia

Loistelamppujen valo häikäisi Mariamin valonarkoja, punareunaisia silmiä. Puutuolin rosoinen reuna painoi reisilihaksia. Mattiaksen Sisu-pastillit etoivat. Viimeisen päälle laitettu ja kammattu tumma, kiharainen hius hapsotti, kun hän hieroi ohimoitaan. Hän tunsi, miten koko päivän takaraivossa hiljalleen jyskyttänyt päänsärky odotti hetkeä jysäyttääkseen pään kipukivisateeksi, joka rauhoittuisi vain pimeässä, hajuttomassa ja äänettömässä huoneessa.

- Olisinpa Kuala Lumpurissa Reijon kanssa, enkä tässä sisäsiittoisessa kyläpahasessa, Mariam vaikeroi mielessään.

Antero oli istunut muiden joukossa, hiljaa toistaiseksi, mutta nyt hänen verensä kiehui. Pitikö politiikka sotkea tähänkin harrastustoimintaan! Moni järjestötoiminta on saatu tapettua henkilökohtaisella kiusaamisella tai politikoinnilla. Vai vielä vasemmistolaisuutta, tässä perikeskustalaisessa kunnassa. Onko tästä tulossa parodia, tragedia vai komedia?

Antero mietti omaa poliittista historiaansa, oliko siinä hävettävää tai jotain kunniallista ja kannattaako sitä tuoda enää häpeillen muisteltavaksi vuosikymmenien takaa. Olkoon menneeksi, hän tuumi. Menköön syteen tai saveen!

- linjoja, nimenomaan linjoja pitää kannattaa! huusi Iivari Röntykäinen, joka ryntäsi huoneeseen hikeä valuttaen.

- meinasin myöhästyä, huohotti Iivari harmistuneen näköiselle kuulijakunnalleen, joka ei totisesti kaivannut Iivarin läsnäoloa. Pitikö Iivarin tähänkin sekaantua, mokoma vanha vasemmistolainen!

Eemeli puhui ja puhui. Saneli jotakin komediasta, runoista ja saadun osin jopa itse kirjoitetun käsikirjoituksen muokkauksesta, jotta kaikille varmasti riittäisi puherooleja. Tosin kukapa nyt haluaisikaan pelkän humisevan puun tai haukkuvan koiran roolin.

Hän koitti pyyhkiä vaivihkaa huomaamatta puhuessaan tulleita jännityksen tuomia hikikarpaloita hihanpieleen. Kuinkanhan muut ottavat vastaan hänen ehdotuksensa siitä, että tänä vuonna ei esitettäisikään ihan perinteistä näytelmää.

Sorvi oli vanha tekijä. Hänen ohjaamiaan pieniä näytelmiä ja sketsejä oli esitetty jo useita vuosia, eli kausia teatterikielellä. Työskentely harrasteteatterin parissa oli ollut hänelle terapiaa parhaasta päästä. Niin nytkin talven kääntyessä kevään puolelle.

Uusia hyviä näytelmiä oli tilattavissa roppakaupalla netistä. Sinne otti yhteyttä Sorvi. Olisi tarvetta kesäkomediasta. Vastasi vastaaja: Lähetämme ajantasaluettelon alkuviikosta, saatte katsella sopivan.

Hänen osansa taitaisi taas olla humiseva puu tai tähtitaivaan miljoonas tähti, kuten aina koulun juhlanäytelmissäkin. Oliko kukaan edes huomannut hänen läsnäoloaan? Säde käveli pitkin kuraista märkää tietä, katseli sulamisveden soljumista kivien kiemurtamaa uomaa. Hänen suuri haaveensa oli olla jonakin päivänä suuri näyttelijä. Vielä hän pyrkisi teatterikorkeaankin vaikkei tänä vuonna loppujen lopuksi ollut uskaltanutkaan, kun oli ajatellut, etteivät ne häntä kuitenkaan tahtoisi.

Hänellä oli haave tai oikeastaan kaksi, mutta ne olivat yhtä ja samaa suurta haavetta molemmat. Hän halusi näytellä. Hän halusi näytellä nimenomaan Mattias Nyholmin kanssa. Säde oli seurannut Mattiaksen uraa, nähnyt kaiken, missä Mattias oli ollut mukana. Ja nyt hän oli saanut merkin. Johdatus oli tuonut Mattiaksen tänne, hänen oman kylänsä kesäteatteriin. Se ei ehkä sinänsä ollut ihme, olihan Mattias alun perin Kotvankylän poikia vaikka olikin jo aikoja sitten muuttanut luomaan uraa maailmalle. Pahat kielet puhuivat, että Mattias oli potkittu maakuntateatterista juopottelun ja kyvyttömyyden takia, mutta Säde tiesi sen olevan vain kateutta. Hän oli varma, että kohta jo Mattiasta rukoiltaisiin polvillaan palaamaan.

Jane Pont, alias Jaana Pöntynen tunsi sydämensä melkein pysähtyvän. Muistot kymmenen vuoden takaa tulvahtivat mieleen, kohtaaminen Tukholmassa, Sveavägenin Estelle-diskossa, katseiden vaihto baaritiskillä.

- Jaa, sinäkin olet Suomesta!

Jane istahti vanhalle puiselle tuolille jonka maalipinta oli halkeillut. Hän risti jalkansa ja vetäisi vaivaantuneena hamettaan polviensa peitoksi kun huomasi Mattias Nyholmin tuijottelevan virne huulillaan hänen ohuitten sukkahousujen verhoamia sääriään.

- Jaahas, nyt taitaakin olla porukka koossa. Haluatko Jane kertoa itsestäsi hieman lisää, vai aloitellaanko saman tien katsastamaan tulevaa käsikirjoitusta? Eemeli Sorvi katsoi tutkivasti hymyillen Janeen päin. - Ehkä myöhemmin sitten. Eiköhän tässä vielä tutuiksi tulla. Aloitellaan vain. Jane vastasi nopeasti. Eemeli alkoi jakaa jokaiselle vuorollaan paperinippuja. Jane oli vaipunut ajatuksiinsa.

Ovi avautui narahtaen. Kuin yhteisestä sopimuksesta puheensorina loppui ja huoneessa olijat kääntyivät katsomaan, kuka tulija oli.

Kevätauringon lämmittämä huone oli vanhassa hirsirakennuksessa, joka oli aktiivisessa harrastaja- ja seurakäytössä. Tänä sunnuntaina siellä kokoontui ensimmäistä kertaa Kotvankylän harrastajateatteriporukka.

Sähkösauna, puusauna, telttasauna.

Savusauna, lauttasauna, höyrysauna.