Sotkumia

Kirjoittamisesta ei ensimmäisenä tule mieleen nauru. Vanhastaan on vaalittu ajatusta kirjoittamisen tuskasta ja hiuksiaan raastava, selkävaivojaan valitteleva kynätaiteilija tuntuisi väijyvän mielissä, kun puhutaan kirjoittamisesta. Vaan totta se on: kirjoittajaryhmämme tapaamisissa nauretaan kyljet kipeiksi ja ripsivärit poskille, joskus toki liikutuksestakin. Teemme erilaisia kirjoitusharjoituksia ja monet niistä tuottavat yllättäviä ja hauskoja lopputuotoksia. Ne ovat kuin elämä: Yksilöistä muotoutuu kokonaisuus – maailma, outo mutta ihana. 

Tässä ihmeteltäväksi juhannuskuvaelma, joka koostuu kuuden kirjoittajan toisistaan tietämättä kirjoittamista pätkistä:

Kädet. "Voi mummo nuita siun käsiä. Miten niissä voi ollakkaan näin ohut ja kurttuinen iho. Katso miten se liikkuu kuin aalto kun tekee näin. Sinun ihostasi näkee jo läpi. Se on kuin moneen kertaan pesty lempivaate, ohueksi kulunut. Kulunut nahka."

Mummoa naurattaa, hän silittää lapsen pehmeää ja sileää kättä hellästi.

Kokeneen marjastajan jalanjäljissä, kaupunkilainen.

Vielä hetki jaksetaan.

Totta! Sotkuman kirjoittajaryhmän ja Outokummun Seudun yhteistyö toteutuu tässä Sotkumia-blogissa, Suomen 100-vuotisvuonna. Kiitos päätoimittaja Esa Nevalaiselle hienosta ajatuksesta, että ryhmäläiset voivat kirjoittaa lehden blogialustalle. Oma vääntämisensä siinä oli!