Sotkumia

Blogin kullakin kirjoittajalla on omat vahvuutensa ja mieltymyksensä: kuka kirjoittaa runoja, kuka satuja ja tarinoita, kuka paikallishistoriaa ja tiedettä, kuka proosaa.

Kesäjatkis 15

Reijon röntgenkatse sai Mariamin verenpaineen kohoamaan. Viime viikolla lääkäri oli jo varoittanut häntä liiasta hermorasituksesta, kehottanut hakeutumaan lisätutkimuksiin ja varautumaan leikkaukseen. Nyt vasenta kättä särki ja sydän muljahteli pahaenteisesti. Hädissään Mariam tapaili käsilaukusta visusti piilossa pitämäänsä nitropurkkia. Hän ei halunnut kenenkään tietävän, miten sairas hän oli. Sairaus oli heikkoutta, rangaistus, niin hänelle oli opetettu pienestä pitäen. Hän oli vahva ja voimakas naarastiikeri, kovan kuoren alle heikkoudet piilottava.

Antero reagoi salamannopeasti ja kaappasi Mariamin syliinsä ennen kuin nainen kaatui pitkin pituuttaan lattialle. Anteron rintaa vasten päätä painaen Mariam sopersi vaivoin, sinisin huulin: - Nitrot, käsilaukussa. Antero huusi: -Tilatkaa ambulanssi, heti! ja kaivoi nitropurkkia Mariamin käsilaukusta. Kaikki olivat jähmettyneet paikoilleen, toimintakyvyttöminä. Ensimmäisenä tokeni Bertta, joka kaivoi puhelimensa esiin ja soitti tärisevin käsin hätäkeskukseen. Mitä Orvokki ja Tyyne tuumivat, kun kuulevat tästä uudesta käänteestä? Ensin Jane ja nyt Mariam. Pitää varata kokonainen pullapitko ja avata uusi paketti aromimokkaa, kun asiaa kahvipöydässä yhdessä puidaan, Bertta pohti.

Hellästi Antero silitti Mariamin hiuksia ja kuiskasi niin hiljaa, etteivät muut kuulleet: - Kyllä sinä selviät tästä.

Ensimmäinen kielen alle laitettu nitro ei tehonnut, eikä toinen. - Missä ambulanssi viipyy? Mitä tuijotatte, tehkkee jotakin! Antero tiuski.

Reijo kumartui Mariamin toiselle puolelle ilmeettömänä pohtien, että teeskentelikö hänen vaimonsa sairaskohtausta, kun häntä syytettiin Janen pahoinpitelystä. Oliko kyseessä todellinen sairaskohtaus? Ei Mariamilla ollut mitään sairautta, ei hänen tietääkseen. Eniten Reijoa ärsytti, että Antero silitti hänen vaimonsa hiuksia liian tuttavalliseen tapaan.

Aikuisten omatoimisuuden ja itseohjautuvuuden nimiin vannonut Eemil Sorvi löysi itsestään uuden piirteen. Hän otti tilannejohdon ääntään korottamatta. Antero ja Reijo kantoivat tajuttoman Mariamin eteiseen odottamaan sairasautoa ja muut paikallaolijat Eemil komensi pöydän ääreen.

- Nyt loppuu tämä henkilödraama tässä näytelmäpiirissä. Janen tilanne selvinnee ja Mariam toipuu, kaikki aikanaan. Me keskitymme vain ja ainoastaan näytelmäharjoituksiin. Harjoitukset on saatava etenemään. Näytösajat on sovittu ja yhteistyökumppanien kanssa neuvoteltu edellisvuosien tapaan. Tätä ei ryssitä. Keskusteltu on tarpeeksi, nyt toimitaan.

- Säde, koska Mariamin ja Janen tilanne on mikä on, sinä esität toisen naispääroolin Mattiaksen ja Reijon kanssa. Bertta näyttelee toisen. Eemil oli vakuuttunut, että Bertta selviäisi roolista kuin roolista, mutta miten kummassa tuo maanhiljaisin tytönhupakko pääroolista selviäisi.

Bertta huokaisi syvään, tyytyväisenä. Ensin tutisi pehmeä kaksoisleuka kuin aladoopi ja sitten runsaat muodot, jotka Luoja oli Bertalle suonut ja joista Bertta piti hyvän huolen päivittäisellä voipulla-annoksella. Eemil tuli järkiinsä ja teki ainoan oikean rooliratkaisun. Hän, Bertta Mattinen, pääsi jälleen kerran näyttämään, miten aikuinen nainen näyttelee. Hyvä vain, että Muuvaaran hiirulainen sai toisen naispääroolin.

Säde Muuvaara hätkähti silminnähden. Lopultakin, pitkän, piinaavan odotuksen jälkeen hänet oli huomattu. Hänen kaksi salaista haavetta toteutui yhdellä kertaa: hän näytteli pääroolin ja iki-ihanan Mattiaksen kanssa. - Ei ole todellista, Säde nipisti pöydän alla mustelmaista reittään. Samalla hän oli onnellinen, että Jane ja Mariam olivat poissa. Mitä kauemmin ne naiset olivat poissa, sen parempi. Epävarmasti hän hymyili Eemilille ja hymy paljasti suussa kiiltävät, metalliset hammasraudat, mutta ääni oli hämmästyttävän itsevarma, selkeä ja kuuluva.

- Kyllä onnistuu! Osaan joka ikisen vuorosanan ulkoa. Joko aloitetaan? Voisin ensi alkuun lausua kirjoittamani runon Kesä..

Tuttuun tapaansa yli puolituntisen myöhässä Röntykäinen tallusteli saliin, keskeytti Säteen runoesityksen alkuunsa ja kailotti suureen ääneen:

-Ambulanssi tuli vastaan, jo toinen lyhyen ajan sisällä. Ketteepä tällä kertaa kuskattiin? Kun ei vain raskaan työn raatajaa. Kurittaa meitä porvarihallitus tarpeeksi, köyhää ei tarvitse enää sairaus ruotia.

Sarjatulen lailla Röntykäinen jatkoi kovaäänistä yksinpuheluaan, pitäen huolen, ettei kukaan päässyt väliin kommentoimaan. Edes sanavalmis Bertta ei ehtinyt keskeyttämään Röntykäisen puhetulvaa.

- Jokos kuulitte, että se Pontti, se Pöntysen tyttö, vaipui koomaan? Ei ole tietoa, selviääkö se siitä vai ei. Poliisit tutkivat tapausta ja epäilevät murhayritystä. Olemme saaneet omalle kylälle murhaajan vai peräti sarjamurhaajan! Muistatteko sen selvittämättömän tapauksen, Tutjukaisen tytön? Samanlainen tapaus kuin Pöntysen kolkkaus!

Jatkuu

Riitta Talvio