Outokumpulaislähtöisen Stiina Ikosen runokirja täyttää 25 vuotta - Hustler nimesi hänet aikanaan Suomen kauneimmaksi rock-runoilijaksi

Pienestä Festarifiiliksiä -runokirjasta kasvoi 25 vuotta sitten ällistyttävän suuri ilmiö. Outokumpulaislähtöisen Stiina Ikosen tarkoitus oli vain julkaista omakustanne kavereiden iloksi, mutta Like kustansi sen ja kaksi painosta myytiin loppuun.

– Me käytiin tosi paljon festareilla kavereiden kanssa ja mietin, että olisi tosi hauska tehdä joku pläjäys kavereille, mitä kaikkea on nähnyt heidän touhuavan. Tällaisia proosarunoja sitten syntyi. Silloin ei ollut näitä omakustannepainoja, joten laitoin Likelle viestiä, että mitä maksaisi omakustanne. Meni muutama päivä ja ne soitti, että me haluttaisiin kustantaa tämä, Ikonen muistelee.

Nauraen hän jatkaa, että ilmeisesti ei kuulostanut kustantamon tyypin mielestä tarpeeksi innostuneelta, sillä tämä ojensi häntä nopeasti toteamalla, että kuule tyttö, me kustannetaan alle prosentti meille tulevista käsikirjoituksista emmekä koskaan soita kenellekään.

Lehtiin, telkkariin ja ylioppilaskirjoituksiin

Kirjan julkaisutilaisuus oli Provinssirockissa Seinäjoella vuonna 1999 ja nyt Ikonen palasi sinne fiilistelemään neljännesvuosisadan takaisia kokemuksia. Tavoitan hänet haastatteluun jostain asuntoautosta ties mistä.

– Pääsin Provinssissa kertomaan järjestysmiehille 25 vuoden takaisia juttuja, hän nauraa.

Ikonen päätyi runokirjan tiimoilta haastateltavaksi televisioon, radioon ja lehtiin Helsingin Sanomia myöten sekä esimerkiksi miestenlehti Hustleriin, jossa hän tai tittelin ”Suomen kaunein rock-runoilija”. Runot päätyivät myös analysoitavaksi ylioppilaskirjoituksiin. Jatko-osa, Festarifiiliksiä 2 ilmestyi vuonna 2006.

Viimeisimpänä kirjan poikimana käänteenä on isoksi tuotannoksi paisunut musikaali, joka saa ensi-iltansa Kiisuteatterissa Outokummussa marraskuussa. Sen tekijätiimi on kasassa ja treenaaminen käynnissä. Projekti on jo herättänyt jonkin verran huomiota ja esimerkiksi punk-yhtye Klamydia, jonka kappale musikaalissa soi, ilmoitti aikovansa mainostaa sitä omille faneilleen.

Runokirja sai aikanaan maltillisen hyväksynnän myös Karjalaisen arvostetulta ja vähän pelätyltäkin runokriitikolta Eija Komulta: ”Festarifiiliksiä-teos sykkii rockin elämäntapaa ja tunnelmaa, mutta lakoninen huumori pitää huolen siitä, että yltiöromanttisuus pysyy kaukana. [...] Teos myös pilkkaa lempeästi vinetonmakuista uhoa, ja se kepittää hellästi rokkikansan stereotypioita kaksinaismoralistisesta naiskuvasta heimokliseisiin”, Komu kirjoitti kritiikissään (Karjalainen 25.6.1999).

Karjalaisen henkilöjutussa 16. kesäkuuta 1999 silloin Joensuun Marjalassa asunutta Ikosta puolestaan luonnehdittiin otsikossa Marjalan Melleriksi. Siihen juttuun on muuten kuvan ottanut sittemmin runsaasti mainetta ja kunniaa niittänyt valokuvaaja Sami Parkkinen, jonka näyttely on tällä hetkellä esillä Joensuussa.

Intuitiolla ilman suurta luomisen tuskaa

Ikosen runot tuovat vahvasti mieleen toisen pohjoiskarjalaislähtöisen runoilijan Tapani Kinnusen, jonka runoja olen luonnehtinut niin, että Kinnunen pukee runomuotoon sellaisia nopeita välähdyksiä, joista joku muu nappaisi kuvan ja julkaisisi Instagramissa muutamalla nokkelalla hashtagilla varustettuna. Kinnusen runoissa ei tunnu raskas luomisen tuska. Hän vaikuttaa luottavan vahvasti intuitioonsa ja virtuositeettiinsa.

Ikonen seikkailee samoilla vesillä kuin Kinnunen ja esimerkiksi John ja Dan Fante, Charles Bukowski ja vähän Paul Polanskykin.

Kolmatta osaa ei ole tulossa

Ikonen toteaa määrätietoisesti, että trilogiaksi ei Festarifiiliksiä -runokirjojen sarja ole täydentymässä. Festarit eivät ole jääneet. Provinssin lisäksi tämän kesän suunnitelmissa on ainakin Ilosaarirock.

– Provinssissa oli hienoa nähdä, että ihmisillä on vielä semmoista yritystä. Jotkut nukkuu vielä autoissa. Onhan se itselläkin mennyt siihen, että mieluummin pitää olla sänky kun silloin ennen nukkui jossain Kuplavolkkarin takavälikössä tai hikisessä teltassa. Ikävuosien myötä on iskenyt semmoinen kermaperseys.

Ikosen oma lapsi oli 16-vuotiaana reissulla kavereiden kanssa ja sen jälkeen repusta löytyi tyhjä likööripullo.

– En edes sitä reppua syynännyt vaan etsin kotiavainta. Kysyin asiasta ja lapsi tokaisi, että me on kavereiden kanssa luettu sinun runokirjat. Sinulla on tuskin mitään sanomista. Se oli tosi hyvä kuitti, Ikonen nauraa.