play

Kolumni: Minulle napsahti yllätysvoitto valokuituarpajaisissa

Pasi Huttunen

Minä iloitsen siitä, että valokuitu vihdoin kaivettiin kotikadulleni Joensuussa. Operaattoriltakin jo kilahti tekstari, että soittelevat pian liittymäasioissa. Erästä toista, "ihan lähiviikkoina alkavaa" remonttia tässä kolmatta kuukautta odotellessa on mukavaa, että jotain meillä saatiin tosiaan tehtyä. Valokuitu tuo kotiini luotettavamman netin suunnilleen samalla hinnalla kuin nyt maksan huonosta netistä.

Mutta. Valokuitufirman viestintä on ollut mitä on. Keväällä, olikohan se toukokuussa, kaveri kävi tekemässä sisäasennuksia ja silloin oli kuitutyömaa kadullakin kuulemma alkamassa hetkenä minä hyvänsä. Ei todellakaan menisi pitkään.

HEINÄKUUN lopussa kuulin sitten firmasta seuraavan kerran. Tuli sähköposti, jossa kerrottiin, että menee vielä tovi, ennen kuin pääsevät rakentamaan. Se tovi oli vähän yli kolme kuukautta. Jossain välissä taisi tulla kirje, jossa kerrottiin yleisesti rakentamisesta, mutta ei mitään aikataulusta.

Eräänä päivänä ilman minkäänlaista ennakkoilmoitusta katu oli täynnä koneita ja tyypit kaivamassa sitä kuitua kadunvarteen ja paukuttamassa kadun alituksia. Ja tosiaan: hyvä, että tekivät eikä minulla sen kummempi kiire ollut sitä saada. Olisin vain mielelläni ollut edes pikkuisen paremmin kartalla siitä, miten homma etenee.

Eräät firmat ovat jo ehtineet vetäytyä joistakin jo sovituista valokuituasennuksista. Sopimuksethan menevät niin, että kuituliittymän tilaussopimus sitoo kuluttajaa, mutta yritys voi vetäytyä jos tilaajia ei tulekaan tarpeeksi. Kuluttaja-asiamies on puuttunut ainakin kahden firman toimintaan.

OUTOKUMMUSSA valokuitufirma on näyttänyt tiedottavan tiedottamasta päästyään. Paikallislehdessä on ilmoiteltu, yleisötilaisuuksia järjestelty, tapahtumissa oltu näytillä ja keskustassa olevassa toimistossa on ollut ihminen tavoitettavissa kertomaan loput.

En toki osaa sanoa, mikä on outokumpulaisten kokemus asiasta, mutta näin toimittajan näkökulmasta valokuitutiedotus on täällä ollut erinomaista. Sen perusteella, mitä eräässä yleisötilaisuudessa lupailtiin, ei outokumpulaisille pitäisi olla luvassa samanlaisia yllätyksiä ja epävarmuutta. Ja oli se yleisötilaisuus!

Ehkä tässä on yksi niistä seikoista, joka erottaa pienemmän kaupungin isommasta. Pienessä kaupungissa asiat on vähän helpompi järjestää ja vaivattomampaa saada tieto kulkemaan. Samalla tämä kertoo myös yhtiöiden toimintakulttuurista ja suhtautumisesta asiakkaaseen.

pasi.huttunen@outokummunseutu.fi

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta