Kolumni: Keskiaikaisista ritarilinnoista Lordin arkeen
Matkamme jatkui Skotlantiin. Vuokrasimme auton ja ajoimme Skotlannin ympäri. Skotlanti on keskiaikaisista linnoista kiinnostuneelle ja ritaritarinoista eläneelle taivas.
Kaikki matkalle osuneet linnat eivät olleet yleisölle avoimia. Huonokuntoisimpiin linnoihin ei päässyt turvallisuussyistä tai hankalan reitin takia. Minisaarelle rakennettu Castle Stalker oli vain parin kymmenen metrin päässä vuonon rannasta, mutta silti niin kaukana. Linnan rakennus saattoi myös jäädä kesken, kun unelma yhteisestä elämästä rakkaan kanssa syystä tai toisesta sortui. Uudeksi kodiksi aiottu linnan tekele jäi heitteille, koska se muistutti siitä mitä ei ollut. Romeo ja Julia olivat olleet talotalkoissa Kirkcaldyssä.
Ohitimme siis useita linnoja näkemättä, mutta aivan yhtä usein pysähdyimme tutustumaan tarkemmin. Näimme linnoja, jotka olivat tuttuja kirjojen sivuilta, elokuvista ja TV-sarjoista, kuten Downton Abbey ja Laakson kuningas (Monarch of Glen). Monet asumiskuntoisista linnoista olivat yksityisomistuksessa ja niissä järjestetään rajoitetusti yleisökierroksia. Näin pääsimme tutustumaan nykyajan aatelisten kotiin, jossa ihailimme käsityötaidon näytteitä kattokoristeissa ja seinägobeliineissa. Toisaalta ei voinut olla ihmettelemättä, miksi kaikki tämä.
St. Andrewsin katedraalin raunioilla tajusin, miten hyvän kirjan ideat saavat alkunsa. Katedraalin jäljellä olevat pilarit nousevat 30 metrin korkeuteen saakka ja niitä niskakenossa vasten aurinkoa katsellessa syntyi mielikuva taivaanpilareista. Kirkon rakennushistoria on kuin suoraan romaanin sivuilta kaikkine vastoinkäymisineen. Myrsky ja tulipalo tuhosi rakenteilla olevan kirkon useaan kertaan ennen kuin se lopulta valmistui. Piispan ahneus taas vei välillä varat, sillä viereinen piispanlinna kaipasi laajennusta. Lopullinen kuolinisku koko piispanistuimelle St. Andrewsissa oli reformaatio vuonna 1559, joka kielsi katolisen uskon harjoittamisen. Sen jälkeen piispanlinna, katedraali ja sitä ympäröivä munkkiluostari olivat oivallista rakennusmateriaalia kaupunkilaisten käyttöön. Vasta 1800-luvulle tultaessa ymmärrettin raunioiden historiallinen merkitys.
Linnojen läheisyydessä olevat pienen kaupungit tai kylien keskustat olivat viehättäviä kapeine mukulakivikatuineen ja kiviaitoineen. Talot ovat matalia, melkein piilossa kiviaitauksien takana, nekin samaa kiveä kattotiiliä myöten. Jippo-Eki paukutti kivilajeja päähän peruskoulussa. Jos oli Outokummussa syntynyt kivilajien tuntemus kuului yleissivistykseen. Niistä opeista ei ollut paljon apua Skotlannissa, mutta hiekkakiven sentään tunnistin.
Hyvät kengät ovat kaiken a ja o Skotlannissa reissatessa. Keskiaikaiset lordit ja jaarlit eivät huomioineet nykyajan turisteja rakentaessaan linnoituksia kallioiden kielekkeille ja mäkien päälle. Ei, he miettivät mistä vihollinen hyökkää, mistä on hyvä näköala ja parhaat puolustuasemat. Reilun viikon aikana kävelimme keskimäärin 15 kilometriä päivässä, siitä suurimman osan ylämäkeen – tai siltä se tuntui. Jalat huusivat hoosiannaa aamuisin, mutta jo muutaman kilometrin rauhallisen taiton jälkeen, päivän patikointi sujui vetreästi.
Kuoritakki, joka pitää tuulta ja sadetta on myös välttämätön varuste. Skotlantilainen sää on omituinen sekoitus sadetta, aurinkoa, ripsimistä, vähän tuulen henkäyksiä, sumua ja taas aurinkoa. Kaikki tämä tapahtuu joka päivä, jopa tuntien sisällä ja useamman kerran päivässä. Älä siis koskaan poistu autosta tai majoituspaikasta ilman sadetakkia. Muuten kesällä tarkenee T-paidassa, paitsi sitten kun tuulee.
