Kolumni: Susilauma alueella koituu lintuparkojen kohtaloksi
Kuva: Lauri Huttunen
Susien tulo alueelle taitaa koitua lintuparkojen kohtaloksi. Olen tähän saakka jahdannut lähinnä jäniksiä kun veljeni koirineen on käynyt myös meilläpäin ja ajo on raikunut. Nyt susien asetuttua alueelle on meneillään jo toinen kausi, jolloin ei ajokoiraa uskalla metsään laittaa. Yksi seurani hirviporukan koirista jo meni. Lintukoiran saa helpommin pidettyä lähettyvillä eikä samaa riskiä ole.
EU:n suhtautuminen susiasioihin muuttui kummasti siinä vaiheessa kun epäonninen saksalaissusi söi Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin ponin, mutta taitaa silti olla niin, että ainakin toistaiseksi meidän on tuolla metsissämme elettävä susien kanssa miten taidamme. Samoin on laita muiden suurpetojen kanssa. Ahma on vienyt kissoja esimerkiksi Polvijärvellä, ilveksiä on pilvin pimein ja karhujakin on.
Ainoat jänisjahtini ovatkin viime aikoina olleet Savon puolella veljeni metsästysmailla, jossa ei susia ole tavattu. Omassa maakunnassa on tähtäin suunnattu vesi- ja metsäkanalintuihin.
Tänä syksynä sorsastuksen aloitus oli ainakin Juuassa hyvin rauhallinen. Aloituspäivä kun sattui arkipäivään. Ainoat kuulemani laukaukset kuuluivat meidän seurueemme aseista. Hyvin ja eettisesti sinne siis sekaan mahtui.
MT Metsän toimitussihteeri Johanna Koskiahde – metsästäjä itsekin – herätti keskustelua ja jopa raivoa ehdottamalla kolumnissaan 6. syyskuuta, että noutavien koirien käyttö vesilintujahdissa tulisi säätää pakolliseksi ja kieltää sorsien ampuminen ruokinnalta.
– Harvassa on metsästysmaasto, jossa saalista pääsee avovedessä soutelemalla noukkimaan talteen. Puhumattakaan, mitä tapahtuu haavakoille. Niitä ei ihmisaistein eikä -kyvyin kaislikoiden uumenista löydetä, hän osuvasti totesi.
Sorsien ruokinnalla puolestaan ei riistanhoidollista merkitystä ole. Se toki säästää jonkin verran sitä rantakaislikoissa rämpimistä vyötäisille saakka märkänä, mutta sehän sitä metsästystä juuri on.
Vesilinnustuskokemukseni – vielä melko vähäisen – perusteella en voi kuin olla täysin samaa mieltä Koskiahteen kanssa. Eettiset seikat painavat ja onhan se homma sitä paitsi paljon mukavampaakin kun koira on mukana puuhaamassa.
Ne linnut voivat suunnata protestinsa susille yhtä lailla kuin jänikset voivat laittaa kiitoskorttinsa. Näyttää siltä, että meidän erällä ovat ajat muuttuneet.
pasi.huttunen@outokummunseutu.fi
