Sana Sinulle: Suhteemme ympäristöön
Ortodoksinen kirkkovuosi alkoi syyskuun alussa. Kirkkovuoden ensimmäinen päivä on julistettu ympäristön suojelun ja rukouksen päiväksi. Julistuksen teki 35 vuotta sitten Konstantinopolin patriarkaatin pyhä synodi. Monissa ortodoksisissa seurakunnissa kirkkovuoden vaihteessa toimitetaan vedenpyhitys luonnon keskellä Luojaa luomakunnan lahjoista kiittäen.
Tänä syksynä on rikottu lämpöennätyksiä. Syksyn kuivuuteen ja kuumuuteen vaikuttavat paikalliset olosuhteet, mutta sitä aiheuttaa myös ilmastonmuutos. Omat sieniretkeni ovat menneet hukkaan, koska tuntemillani sienipaikoilla ei löydy kuin yksittäisiä maahan kuivuneita sieniä. Myös kalapaikkojeni vedenpinta alkaa olla ennätysalhaalla, vaikka keväällä vesi oli ennätyskorkealla. Tänään aamulla luin lehdestä, kuinka jalohaikarat ovat tulleet Suomeen vakituisiksi pesijöiksi ilmaston lämpenemisen myötä.
Kirkkovuoden alussa Konstantinopolin patriarkka Bartolomeos tervehti alaisiaan kirkkoja paimenkirjeellä. Kirje oli otsikoitu ”Tarvitsemme maailmanlaajuista radikaalia asennemuutosta”. Kirjeensä alussa patriarkka kiittää tahoja, jotka ovat tehneet työtä ympäristön puolesta, erityisesti nuoria, mutta hän toteaa, että tarvitsemme ihmiskunnan ja luonnon välisen suhteen uudelleenarviointia. Patriarkan mukaan maailma ei voi jatkaa entisellään, emme pysty pelastamaan luontoa tai estämään ilmastonmuutosta ylläpitämällä jatkuvaan kasvuun perustuvaa sivilisaatiota, koska se on nykyisen ongelman aiheuttanut ja pitää sitä yllä.
Patriarkka ohjaa muistamaan luomakunnan pyhyyttä. Jumala itse syntyi luomakuntaan ruumiillisena ihmisenä Jeesuksessa Kristuksessa. Siksi luomakunnan ja Jumalan kunnioittaminen liittyvät kiinteästi toisiinsa. Toinen hänen korostamansa seikka on ympäristön suojelun sosiaalinen luonne. Koska ilmastonmuutoksesta kärsivät eniten kaikkein köyhimmät, on ympäristön suojelu kytköksissä myös diakoniaan eli lähimmäisten palvelemiseen ja yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen.
Suhteemme ympäristöön on siten kristillisessä ajattelussa askeettista, vähempään tyytyvää, tuloja tasaavaa ja varjelevaa sekä kunnioittavaa. Kriittinen kysymys mielestäni on se, että vaikka yksittäiset ihmiset pystyisivät vaadittuun muutokseen, pystyykö yhteiskunta siihen. Yksittäisten muutosten saralla monet nuoret ovat esikuvallisia, heistä meidän aikuisten tulisi ottaa esimerkkiä. Meidän ja vanhempiemme jäljiltä tämä maailma on kehittymässä huolestuttavaan suuntaan. Nuorilta meidän pitäisi pyytää anteeksi.
