OS Afrikassa: Slummikoulu Keniassa tarjoaa sadoille lapsille lupaavamman tulevaisuuden - Outokumpulainen Liisa Koponen on ollut mukana tukemassa vuosien ajan

Korogochon slummissa Nairobissa Keniassa sijaitsevan TBA-koulun olosuhteet ovat karut, mutta koulun tunnelma on lämmin ja turvallinen. Paljon tunnelmasta luo rehtori Rosemary Nuru, joka selvästi rakastaa työtään ja koululaisiaan.

– Olen pitänyt huolen siitä, että rehtorin tehtävien lisäksi myös opetan, hän toteaa ja lisää, että välillä kun ei ole ollut varaa maksaa kokille, on hän myös laittanut ruokaa ja tiskannut.

Joku lapsista haluaa lääkäriksi, joku lentäjäksi, joku liike-elämään, joku suorastaan maan presidentiksi. Moni lapsista päätynee hankkimaan elantonsa samalla tavalla kuin vanhempansa eli repimällä sen pieninä palasina sieltä täältä. Arviolta 80 prosenttia koko maan taloudesta on harmaata taloutta. Koulunkäynti antaa joka tapauksessa mahdollisuuden päästä jatkokoulutukseen ja eteenpäin. Enimmillään oppilaita on ollut kolmisensataa. Nyt heitä on parisataa.

Joka luokalla on jokin laulu tai esitys esitettävänä kun vierailen koulussa. Oppimisen ilo loistaa oppilaiden silmissä ja kenialaiset kun ovat muutenkin sosiaalista porukkaa päädyn kuulemaan monenlaista tarinaa.

Puutteen keskellä myös toivoa

Kun liikun Korogochon slummissa Kenian World Visionin Joycen ja turvamiehen kanssa, on tunnelma lämmin ja turvallinen.

Todellisuus on silti usein toista pienellä, puolentoista neliökilometrin alueella, jossa asuu arviosta riippuen 200 000 - 500 000 ihmistä. Ilman paikallisia saattajiani World Visionista ei minun kuulemma kannattaisi täällä liikkua.

Vaikka matka ei ole pitkä, ollaan hyvin kaukana siitä kehittyneestä ja varakkaasta Nairobin osasta pilvenpiirtäjineen ja ostoskeskuksineen. Elintasoerot ovat rajuja.

Työttömyyttä ja puutetta on valtavan paljon eikä perusinfrastruktuurikaan ole kunnossa. Katuja ei välttämättä ole ja liikkuminen sokkeloisessa hökkelikylässä on hankalaa. Vuohet ja koirat tonkivat roskakasoja. Kojuissa myydään kaikenlaista pikkukrääsästä lämmityshiileen.

– Köyhyys on tietysti isoin ongelma täällä ja ympäristön tila on huono. Kouluja ei ole tarpeeksi. Sairaaloita täällä on, mutta niissä ei oikein ole lääkkeitä eikä tarvikkeita, kertoo Nancy Wangari, yksi alueen kyläpäälliköistä.

– Muutosta silti tapahtuu. Tänne rakennetaan katuja ja turvallisuuskin on parantunut. Toisaalta väkiluku kasvaa, koska maalta muuttaa tänne paljon väkeä. Asuminen täällä on halpaa, hän jatkaa.

Itseoppineiden kätilöiden perustama koulu

TBA-koulu on tällä hetkellä vuokratiloissa, koska aiemmat, omat tilat olivat lopulta niin huonossa kunnossa, että opetusministeriö laittoi ne käyttökieltoon. Olosuhteet olivat Rosemaryn mukaan todella epäinhimilliset. Rakennus purettiin ja uusi koulu on rakenteilla samalle tontille. Se pitäisi valmistua vielä tämän vuoden aikana jos byrokratian koukeroista selvitään. Jo pelkästään maanomistuskysymykset ovat Korogochon slummin alueella sotkuisia ja korruptiota on paljon.

TBA-koulu (traditional birth assistance, perinteinen synnytysapu) on paikallisten, itseoppineiden kätilöiden ryhmän World Visionin tuella perustama koulu. Slummin alueella ei ole riittävästi julkisia kouluja, koska lapsia on paljon. Yksityisiin kouluihin ei ihmisillä ole varaa. TBA-kouluun oppilaat ovat tervetulleita kykenivät vanhemmat maksamaan tai eivät.

– Vanhemmille on tärkeää, että lapset käyvät koulua. Jos meillä ei ole ollut varaa tarjota ruokaa tai maksaa opettajien palkkoja, olemme pitäneet vanhempien kanssa kokouksen, jossa olemme pyytäneet tukemaan koulua taloudellisesti. Ne ovat maksaneet, jotka ovat pystyneet, Rosemary kuvailee.

Tammikuun lopun viikolla koulussa on vielä vähänlaisesti oppilaita, koska koulujen ovet ovat vasta auenneet pitkän loman jälkeen. Niin vanhemmilla kuin lapsillakin kestää hetken orientoitua kouluarkeen.

Ei ole mikään itsestäänselvyys, että lapset pääsevät kouluun Korogochon kaltaisella hyvin köyhällä alueella.

– Lapsi voi joutua hoitamaan nuorempia sisariaan kun vanhemmat ovat töissä tai etsimässä töitä. Vanhemmille voi muutenkin olla vaikeaa valmistella lapsiaan kouluun kun huomio menee elannon hankkimiseen. Joku vanhemmista voi olla sairas, joten lapsi joutuu huolehtimaan asioista kotona, Rosemary kuvailee.

Erittäin tärkeää on, että koulun keittiöstä kantautuu ruoan tuoksu. Osalle oppilaista koulussa saatava ruoka voi olla päivän ainoa.

– Jos emme saa koulussa tarjottua ruokaa, oppilaat eivät tule, Rosemary toteaa.

Ruoan lisäksi myös oppimateriaaleista on pulaa aika ajoin ja opettajien palkkoja on välillä vaikea saada maksetuksi.

Outokumpulaisapua kouluun

Käytännössä koulun toiminnan on mahdollistanut ja mahdollistaa edelleen World Visionin tuki. Sen turvin myös opettajia on pystytty kouluttamaan ja Rosemarynkin suunnitelmissa ovat iltaopinnot opettajan pätevyyden vankistamiseksi.

Myöhemmin Suomessa käyn kysymässä, mikä oikein innostaa auttaamaan. Outokumpulainen Liisa Koponen on käynyt World Visionin mukana vierailemassa koulussa kymmenkunta kertaa ja auttanut keräämäällä kouluun rahaa niin ruokaan, oppimateriaaleihin kuin opettajienkin palkkoihin.

Jäätyään eläkkeelle opettajantyöstä vuonna 2009 hänellä oli aikaa ja kehitysyhteistyö on sen jälkeen vienyt siitä paljon. Kummilapsia hän on ottanut World Visionin kautta jo aiemmin ja sitä kautta tutustunut myös Word Vision Suomen väkeen.

– Soittelin sitten, että pääsenkö mukaan Keniaan ja sanoivat, että kyllä. Siitä se lähti. Sitä kautta olen päässyt tutustumaan Keniaan tavalla, jolla muuten ei pääse. Haaveilen, että vielä pääsisin siellä vierailemaan.

Lupaavampi tulevaisuus lapsille

Koponen organisoi myös talkoot, joissa ommeltiin kestositeitä mukaan Etelä-Sudaniin toimitettaviin äitiyspakkauksiin. Siteitä tarvittiin 14 000 ja hän mobilisoikin ompelijoita ympäri Suomen. 22 banaanilaatikollista siteitä lähti matkaan talkoilijoiden helpotukseksi.

– Tytöt menettää koko kouluviikon kuukautisten takia. Ja se on niin luonnollinen asia. Sieltä tuli pyyntö, että saataisiinko siteitä. Jos niitä olisi markkinoilta hankittu äitiyspakkauksiin, olisi jotain muuta pitänyt niistä karsia, Koponen sanoo.

World Visionin lisäksi Koponen on aktiivinen myös Naisten pankin toiminnassa, joka on Outokummussa hyvin aktiivista. Koponen kertoo, että välillä hän saa kuulla kommentteja, että pitäisi ennemmin auttaa köyhiä Suomessa. Osa ihmisistä myös epäilee, meneekö raha perille.

Kuten Koponenkin toteaa, on kehitysyhteistyössä sattunut huteja ja rahaa valunut hukkaan. Toisaalta harvan rahan liikkeitä tarkastellaan tätä nykyä niin tarkkaan kuin kehitysyhteistyörahan. Käytännössä kaikki suomalainen kehitysyhteistyöraha menee juuri sinne, mihin sen on tarkoitettu.

– Olen sanonut, että eihän se ole pois suomalaisten auttamisesta. Voin minä suomalaisiakin auttaa. Ja Keniassakin yritetään monella tavalla välttää niitä korruptiokuvioita. World Visionia ei minusta ole juuri syytettykään siitä, että raha menisi väärään paikkaan.

Vaikuttavaa ruohonjuuritason työtä

Koponen painottaa, että Kenian kaltaisissa paikoissa tehdään ruohonjuuritason työtä, joka on hyvin vaikuttavaa.

Esimerkiksi kouluruoka TBA-koulun oppilaille ei suomalaisilla mittapuilla maksa juuri mitään, mutta sen merkitys on monelle lapselle todella suuri. Rosemary lähettää myöhemmin pyytämättä ja yllättäen kuvan koulukirjanipusta ja kuitin. Jättämälläni noin 50 euron lahjoituksella hän on käynyt ostamassa viitisentoista koulukirjaa ja rahaa jää vielä vähän ruokaankin.

Koposen kaltaisten ihmisten työ on mahdollistanut sen, että Rosemary voi tarjota edes hiukan lupaavamman tulevaisuuden hyvin monelle lapselle.

– Olemme olleet Liisan kanssa ystäviä pitkään ja hän on auttanut meitä niin paljon. Vain jumala voi maksaa sen kaiken, mitä Liisa on meille tehnyt, Rosemary toteaa.

Outokummun Seudun toimittaja vieraili viikon verran Keniassa tammikuun lopussa osana ulkoministeriön järjestämää ja rahoittamaa Kehitysakatemiaa. Kehitysakatemian tarkoitus on perehdyttää toimittajia kehitysyhteistyöhön ja Suomen kehityspolitiikkaan. Matka-, majoitus- ja viisumikulut maksoi Ulkoministeriö.