Kaisu Potkonen muistuttaa, että palvelukset ovat ajasta toiseen samanlaisia, vain kirkossa käyvät ihmiset ja kirkon työntekijät vaihtuvat
Kaisu Potkosen kotoisiin pääsiäisvalmisteluihin on kuulunut kodin somistaminen pääsiäiskuntoon ja Alexander Schemannin Suuri paasto -kirjan lukeminen. Kuva: Pia Paananen
Vuoden 1986 pääsiäisenä Taipaleen ortodoksisen seurakunnan nuori vasta valittu kanttori Kaisu Potkonen ihmetteli uutta Viinijärvelle rakentumassa olevaa elämäänsä – ja lyhensi pääsiäisyön jumalanpalveluksen veisuja.
– Viinijärven kirkko oli remontissa. Se oli sisäremontti, kirkossa oli pölyä, muovilla peitettyjä rakennusvälineitä ja niin voimakas maalinhaju, että pääsiäiskanonia lyhennettiin. Oli pakko, etten minä tai kukaan kuorolaisista pyörtyisi yön aikana laulaessa. Kirkkoherrana oli silloin isä Pekka Timonen, Potkonen muistelee.
Kuorokin oli poikkeuksellisen pieni, sillä samaan aikaan Outokummun ortodoksisessa kirkossa oli Ortodoksisten Nuorten Liiton tapahtuma ja kuorolaiset saivat valita kummassa paikassa he osallistuisivat pääsiäisyön palvelukseen.
– Niin se minun ensimmäinen pääsiäiseni Taipaleella meni, vähän väkeä kirkossa, pieni kuoro ja remontin keskellä. Ja kanttorin työsuhdeasunnossa, silloin ihan uudessa, meillä oli Pentin kanssa 2-vuotias Larissa-tyttö.
Pääsiäisen tapakulttuurissa on hienoista muutosta
Taipaleen seurakunnan pääsiäisessä oli useita tulijaa liikuttavia piirteitä. Kiirastorstaina, viimeisenä päivänä, kun bussit kulkivat, tulivat kylillä asuvat, ehkä autottomat ihmiset ehtoollisen asettamisen muistopalvelukseen Viinijärvelle.
– He tulivat kokomustissa vaatteissa, vakavina ja osallistuivat samalla katumuksen sakramenttiin eli synnintunnustukseen. Nuorelle kanttorille oli vaikuttavaa nähdä tämä puoli seurakunnan elämässä, Kaisu Potkonen sanoo.
Ensimmäisinä työvuosinaan Potkonen näki myös, miten seurakuntalaiset toivat pääsiäisherkut pääsiäisyön jumalanpalvelukseen siunattavaksi.
– Tätä tapaa en ole nähnyt enää vuosiin.
Pääsiäisyön palvelus ja etenkin ristisaatto kiinnostaa ihmisiä ja sitä tulee katsomaan myös moni, joka ei osallistu palvelukseen.
Potkonen muistelee, että aikaisemmin katsojien joukossa oli ristisaatossa ollut levottomuuksia ja poliisiauto kierteli varalta kirkon seudulla.
Huoleton kuorolainen ja Tiistaiseuran puheenjohtaja
Kulunut syksy toi mukanaan eläkkeelle jäämisen.
– Laulan nyt kirkkokuorossa ja olen yksi tavallinen kuorolainen. Se on leppoisaa, ei ole vastuuta. Ottaa vain paikkansa ja joku muu hoitaa asiat, Kaisu Potkonen kertoo.
Potkonen pitää siitä, että kun jää eläkkeelle ortodoksikanttorin työstä, niin kukaan ei ihmettele, miksi hän on edelleen mukana.
– Voin harrastaa kirkkolaulua ja yhteisöstä ei tarvitse luopua, ja voin osallistua sen toimintaan oman jaksamisen mukaan.
– Ja onhan tässä muutamia tuurauskeikkoja ollut, kertoo myös Outokummun Tiistaiseuran puheenjohtajan tehtävän ottanut Potkonen.
Vapautta päiviin on myös tullut, sillä kello ei nyt määritä kaikkea.
Eli on aikaa mökkeillä Räsyn saarella tai lähteä nyt Ilomantsissa ortodoksikanttorina toimivan Darja-tyttären johtamaan kuoroon tarvittaessa laulamaan alttoääntä.
Eläkkeelle voi jäädä, mutta elämäntapa säilyy.
