Polvijärvi on pyrkinyt pienentämään tukiaan urheilijoille - Eemi Tanskasen tuki pysyi kunnanhallituksessa ennallaan
Kuva vuodelta 2015. Kuva: Ilpo Paananen
Näytti jo siltä, että 5000 euroa urheilijatukea Polvijärven kunnalta hakenut polvijärveläinen urheiluampuja Eemi Tanskanen joutuisi tyytymään 1700 euroon, mutta keskustelun päätteeksi kunnanhallitus päätti kokouksessaan myöntää hänelle tukea saman verran kuin edellisenä vuonna eli 2500 euroa.