Outokummun, Liperin, Pohjois-Karjalan ja Vaara-Karjalan Osuuspankit yhdistyvät ensi keväänä
Uusi OP Pohjois-Karjala aloittaa 1.4.2025. Maakunnallisesti kattavampi pankki kertoo pystyvänsä tarjoamaan asiakkailleen monipuolisemmat palvelut sekä rahoittamaan alueen suurten yritysten hankkeita entistä paremmin.
Nykyiset konttorit jatkavat toimintaansa normaalisti yhdistymisen jälkeen.
Asiakassuhteet jatkuvat entisellään eikä asiakkaiden tarvitse tehdä mitään pankkien yhdistymisen vuoksi. Esimerkiksi tilinumerot, verkkopalvelutunnukset ja maksukortit säilyvät samoina. Myös kaikki nykyiset konttorit jatkavat toimintaansa normaalisti. Samoin kaikkien neljän pankin nykyinen henkilöstö jatkaa uuden pankin palveluksessa.
Pankkien yhdistyminen hyväksyttiin tiistaina 10.9. OP Outokummun, OP Liperin, OP Pohjois-Karjalan ja OP Vaara-Karjalan edustajistojen kokouksissa.
Pankit kertovat, että yhdistymispäätöksen taustalla vaikuttaa erityisesti asiakaskäyttäytymisen ja -tarpeiden muutos, alan uudenlainen kilpailu sekä pankkeihin kohdistuvan sääntelyn kiristyminen.
– Kun hallinnolliset tehtävät voidaan keskittää yhteen paikkaan, aikaa ja resursseja vapautuu ja pystymme panostamaan asiakkaisiimme entistä enemmän. Pankin palvelukyky ja tavoitettavuus eri kanavissa paranee. Uusi pankki on myös hieno tilaisuus henkilöstöllemme päästä kasvattamaan ja laajentamaan osaamistaan. Näin asiakkaamme saavat tulevaisuudessa entistä enemmän erityisosaamista vaativaa palvelua, sanoo OP Outokummun hallituksen puheenjohtaja Markku Räsänen.
– Yhdistymisen myötä meillä on entistä paremmat kyvykkyydet palvella asiakkaitamme muun muassa säästämisen ja sijoittamisen palveluissa, joille on nykyään voimakasta kysyntää. Maakunnan yrityksille yhdistymisellä on myös huomattava merkitys, sillä suuremmalla ja vakavaraisella pankilla on luonnollisesti vahvemmat edellytykset erilaisten hankkeiden rahoittamiseen ja elinvoiman tukemiseen. Lisäksi uusi pankki pystyy toteuttamaan tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti omistaja-asiakkaille tärkeitä vastuullisuustekoja koko maakunnan alueella, kertoo OP Pohjois-Karjalan hallituksen puheenjohtaja Miika Sunikka.
– Lisääntynyt sääntely sekä asiakaskäyttäytymisen muutos haastaa erityisesti pienempiä pankkeja. Kun jatkossa sääntelyn edellyttämät toimet voidaan tehdä neljän pankin sijaan kertaalleen yhdessä pankissa, vapautuu aikaa ja resursseja asiakaspalveluun. Nykyiset 13 konttoria jatkavat entisellään, mutta samalla myös etäasiakkaita voidaan palvella aktiivisemmin. Olen vakuuttunut, että yhdistyminen on etenkin asiakkaidemme etu, kiteyttää OP Vaara-Karjalan hallituksen puheenjohtaja Harri Turunen.
– Yhdistyminen mahdollistaa erityisasiantuntemuksen vahvistumisen pankissa, mikä takaa entistä laajemmat palvelut asiakkaillemme. Pystymme tukemaan koko toimialueen elinvoimaa rahoittamalla maakunnan yritysten, maatalouden ja henkilöasiakkaiden tarpeita. Maakunnallisesti kattava OP Pohjois-Karjala pystyy toteuttamaan erinomaisesti osuuspankin perustehtävää eli edistämään omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia, kuvailee OP Liperin hallituksen puheenjohtaja Jukka Rummukainen.