play

Lihaskunnosta huolehtiminen on sijoitus tulevaan

Hiki saatiin pintaan kisailun merkeissä.

Hiki saatiin pintaan kisailun merkeissä. Kuva: Emmi Simonen

Emmi Simonen

Eläkeliiton Pohjois-Karjalan piirin läntisen alueen yhdistysten yhteinen vuosittainen liikunta- ja virkistyspäivä järjestettiin 3. syyskuuta Ruvaslahden Ruvaspirtillä.

Polvijärven Eläkeliiton ja Ruvaslahden kyläyhdistyksen yhteisvoimin järjestettyyn hyvän mielen liikunnalliseen ja yhteisölliseen tapahtumaan oli ilmoittautunut mukaan noin 130 henkeä.

Aurinkoinen päivä sisälsi olympialaisissa hien pintaan saamista, liiteritansseissa tanssahtelua, musiikkia, arpajaiset, kalakeiton äärellä jutustelua sekä kiinnostavan Tanhuvaaran urheiluopiston hyvinvointipäällikkö Sami Piisilän luennon lihavoiman tärkeydestä.

– Kuinka moni tekee varta vasten kerran viikossa liikuntaharjoituksen, kuten käy salilla, jumpassa tai tekee kotijumppaa? Piisilä kysyi.

Yleisöstä melkein jokainen nosti kätensä pystyyn ja muutama huudahti käyneensä juuri halkometsässä tai hikijumpassa. UKK-instituutin linjaaman suosituksen mukaan iästä riippumatta, lihasvoimaharjoittelua pitäisi harjoittaa vähintään kaksi kertaa viikossa.

Piisilä kertoi, että tutkimuksien mukaan ihmiset elävät nykyään pidempään. Vuonna 1960 elinajanodote eläkkeelle jäännin jälkeen oli naisilla 13 vuotta ja miehillä 11 vuotta, kun vuonna 2020 sama elinajanodote oli naisilla 21 vuotta ja miehillä 19 vuotta.

– Nykyään eletään huomattavasti pidempään, mutta meidän fysiologiamme ei ole muuttunut. Ennen ihmisten arki on ollut aktiivisempaa ja lihaksistoa on käytetty enemmän. Nykyään meidän on pakko alkaa huolehtimaan vapaaehtoisesti omasta lihaksistosta, Piisilä kertoo.

Luennolla opittiin myös, että ihmisen luontainen maksimivoimataso saavutetaan 20–vuotiaana, jonka jälkeen ihmisillä, jotka eivät harrasta lihasvoiman harjoittelua, häviää lihasvoimaa prosentti vuodessa. Samaa vauhtia mennään 50 ikävuoteen saakka, jonka jälkeen vauhti nousee 2,5–3 prosenttiin vuodessa. Toimintakyvyn säilyttämisen kannalta mahdollisimman pitkään onkin äärimmäisen tärkeää harjoittaa eri lihasryhmien, kuten jalkojen lihaksia vähintään kaksi kertaa viikossa.

Piisilä toteaa, että kerran viikossa kannattaisi keskittyä lihasvoiman treenaamiseen esimerkiksi painojen kanssa. Toinen harjoittelu voi olla hyötyliikuntaa, kuten halko- tai puutarhatöissä saavutettu liikunta.

– Tutkimukset osoittavat, että voima kehittyy missä iässä vain. Eli ihmisen lihaksisto on onneksi sellainen, että se sopeutuu sille annettuihin ärsykkeisiin.

Piisilä kertoo, että lihaskunnosta huolehtiminen kannattaa ajatella myös niin sanottuna säästövakuutuksena pahan päivän varalle. Esimerkiksi tapaturman sattuessa tai vuodepotilaaksi joutuessa voi lihaksisto mennä liikkumattomuudesta kuntoon, jossa sängystä nouseminen omin voimin on hankalaa. Sen vuoksi on äärimmäisen tärkeää, että niin sanottua lihaspääomaa löytyy varastosta ja keho pääsee elpymään nopeammin.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta