Isä kaatui samana päivänä, kun Aila Ojalan sisar syntyi: ”Olen kiitollinen äidin tekemille valinnoille”
On äitienpäivä. Viuruniemessä vuonna 1940 syntynyt Aila Ojala muistelee Seudulle lähettämillään kuvilla äitinsä elämää. Ojalan äidistä tuli yksinhuoltaja jatkosodan alussa heinäkuussa 1941. Puolison kaatumispäivänä syntyi Ojalan sisar.
– Silloin ei ollut kriisiryhmiä. Tiivis kyläyhteisö oli tukena.
– Yhteistä elämää isäni kanssa oli juuri aloitettu, kun se jo päättyi.
Ojalan isä sai surmansa tiettävästi miinanraivauksessa Pälkjärvellä. Hän oli istahtanut toisen sotilaan kanssa ojanpenkalle, jolloin miina oli räjähtänyt jalkopäässä.
Pälkjärvi sijaitsee aivan nykyisen rajan takana Tohmajärveltä itään. Isä lepää nyt Kuusjärvellä.
– Kyllä sota-aika on ollut elämän selviytymistarina äidillä. Olen kiitollinen hänen tekemilleen valinnoille. Kiitos äiti rakkaudestasi, Ojala sanoo vuosikymmenien jälkeenkin.
Elämän perusta luotiin silloin. Äitihän sen loi.
Aila Ojalan äidistä tuli 24-vuotiaana kahden pienen tytön yksinhuoltaja. Kuva: Aila Ojalan kotialbumi
Äiti ja tyttäret vuonna 1957. Aila Ojala toteaa, että tästäkin kuvasta välittyy äidin rakkaus. Kuva: Aila Ojalan kotialbumi
Aila Ojala äitinsä kanssa kodin rappusilla vuonna 1960. Ojala: Elämä voittaa. Kuva: Aila Ojalan kotialbumi
Aila Ojalan äidin ja Isän kihlajaiskuva vuodelta 1937. Kuva: Aila Ojalan kotialbumi
Aila Ojala sisarensa kanssa. Ojala kertoo äitinsä todenneen, että ”teillä oli takit, ompelin ne miesten housuista ja takeista”. Äiti oli taitava käsistään, saikin olla, sillä vaatteita ei kaupoissa silloin ollut ja rahakin vähissä. Kuva: Aila Ojalan kotialbumi