play

Suomen cupin hallitseva mestari Outokumpuun Karpaaseja vastaan

Kuva: Jari Hiltunen

Kari Kauppinen

Outokummun Partion Karpaasit saa lentopalloilun Suomen cupissa vastaansa kilpailun hallitsevan mestarin, liigajoukkue Savo-Volleyn.

Ottelu pelataan Outokummussa lauantaina 12. lokakuuta.

Cupissa systeemi on perinteinen: voitolla mennään jatkoon ja häviäjän pelit loppuvat siihen.

Miesten cupissa on mukana 30 joukkuetta. Mukana ovat kaikki yhdeksän liigajoukkuetta ja ykkössarjan 12 joukkuetta sekä yhdeksän alempisarjalaista.

Suomen Cupissa alemman sarjatason joukkueella on kotietu vielä kolmannella kierroksilla. Outokummussa pelataan toista kierrosta, jolta miesten cup alkaa.

Alkukierroksilla joukkueet on jaettu maantieteellisesti neljään eri kaaviolohkoon. Puolivälieristä lähtien ei maantieteellisiä jakoja enää käytetä.

Suomen Cupin finaalit pelataan Turussa 1. ja 2. helmikuuta 2025.

Savo Volley syntyi lentopalloliigassa pelanneiden paikallisseurojen, Pielavedellä ja Siilinjärvellä kotipaikkaansa pitäneen Sampo Volleyn eli Pielaveden Sammon ja Kuopiossa toimineen LEKA Volleyn yhdistymisestä vuonna 2017.

Viime kaudella Savo Volleysta ennakoitiin mestaruuskamppailussa mukana olevaa joukkuetta, mutta se ei kyennyt edes mitalisijoille.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta