play

Mysteeri Vanhalla kaivoksella – televisiosarjan ensimmäinen osa näytetään Maritassa

Operaatio Valhalla kuvattiin Outokummussa. Ensi keskiviikkona paikalla Maritassa ovat Juha Wuolijoki sekä Perttu Mutka.

Operaatio Valhalla kuvattiin Outokummussa. Ensi keskiviikkona paikalla Maritassa ovat Juha Wuolijoki sekä Perttu Mutka. Kuva: Snapper Films

Kari Kauppinen

Mysteeridraama Operaatio Valhallan ensimmäinen jakso näytetään ensi-illassa Outokummun elokuvateatteri Maritassa. Esitykseen on vapaa pääsy.

Muun muassa Outokummun Vanhalla kaivoksella sekä Kolin ja Lapin maisemissa kuvattu, historiaa ja tämän päivän polttavia kysymyksiä yhdistelevä jännitysdraama herätti jo kuvaleikkausvaiheessaan kansainvälistä kiinnostusta.

Operaatio Valhalla on kertomus ihmisyydestä, identiteetistä ja elämän rajallisuudesta.

Kyseessä oleva tv-sarja on jännittävä mysteeridraama, jonka keskeisissä rooleissa nähdään suomalaisia ja kansainvälisiä tähtinäyttelijöitä.

Operaatio Valhallan alkuperäisidea on käsikirjoittaja Jari Olavi Rantalan ja Markko Heinosen ideoima.

– Tarina syntyi revontuliin liittyvästä mystiikasta jo 15 vuotta sitten.  Ajatuksesta, jonka mukaan viikingit kulkevat kuoltuaan sateenkaarisiltaa pitkin Valhallaan, ja että maailmat voivat sekoittua ja esiintyä päällekkäin, alkoi syntyä Operaatio Valhallan tarina, sarjan tuottaja ja ohjaaja Juha Wuolijoki Snapper Filmsiltä kertoo.

– Yksi sarjan keskeinen henkilö on suomalaissyntyinen tiedemies (Joonas Saartamo), joka tutkii rinnakkaistodellisuuksia lähes pakkomielteenomaisesti ja uskoo vakaasti, että sinne pääsy olisi mahdollista. Näistä elementeistä rakentui kansainvälisestikin erityinen kuusiosainen mysteeridraama, joka tapahtuu kahdessa aikatasossa: Suomessa nykyaikana ja Neuvostoliiton viimeisinä hetkinä 1990-luvun alussa, kun tiederetkikunta suoritti salaisia kokeitaan Suomessa.

Sarjassa nähdään Satu Silvo ja hänen tyttärensä Vilma Kinnunen.

Sarjaa kuvattiin Outokummussa tämän vuoden alussa.

Elisa Viihteen alkuperäissarja Operaatio Valhalla saa ensi-iltansa Ruudussa 8.10.2024, jolloin Ruutu+- tilauksella pääsee katsomaan kaksi ensimmäistä jaksoa.

Operaatio Valhallan ensimmäinen jakso (kesto 45 minuuttia) nähdään ensi-illassa myös Outokummun Elokuvateatteri Maritassa 8.10. kello 18. Paikalla on sarjan tuottaja ja ohjaaja Juha Wuolijoki sekä Itä-Suomen elokuvakomission elokuvakomissaari Perttu Mutka.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta