play

PoU:n kausi päättyi pettymykseen, kotiyleisöä kiitettiin

Katsomossa 263 silmäparia sai nähdä kotijoukkueen kauden viimeisen ottelun. Hallissa oli myös hieman sumua. Katsomossa oli lisäksi Nurmeksen Seppojen kannattajia iloitsemassa joukkueensa hyvää peliä ja pääsemistä jatkoon.

Katsomossa 263 silmäparia sai nähdä kotijoukkueen kauden viimeisen ottelun. Hallissa oli myös hieman sumua. Katsomossa oli lisäksi Nurmeksen Seppojen kannattajia iloitsemassa joukkueensa hyvää peliä ja pääsemistä jatkoon. Kuva: Esa Juntunen

Riku Mutanen

Polvijärven Urheilijoiden kausi jääkiekon 3. divisioonassa päättyi sunnuntaina pettymykseen, kun pudotuspelien avausottelun voittanut Nurmeksen Sepot kukisti joukkueen toistamiseen ja eteni näin pudotuspelien toiselle kierrokselle. Polvijärvellä pelattu toinen kohtaaminen oli kahden ensimmäisen erän ajan tasaista vääntöä paremmuudesta, mutta Seppojen rynnistys päätöserässä vei lopulta vierasjoukkueen selkeään voittoon lukemin 3-7 (2-1, 0-2, 1-4).

Lauantaina Nurmeksessa pelatussa ottelussa koettu tappio tarkoitti sitä, että PoU:n tuli voittaa sunnuntainen kotiottelu varsinaisella peliajalla, jotta sen mahdollisuudet jatkopaikkaan säilyisivät elossa. Ottelu alkoi tasaisesti. PoU tarjosi heti avauserässä suurilukuiselle yleisölle riemua, sillä Vili Auvisen ja Tomi Reijosen maalit veivät joukkueen nopeasti 2-0-johtoon. Johto ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä ottelusarjassa loistanut Seppojen kokenut Henri Lehtosaari iski illan ensimmäisen osumansa ja kavensi tilanteeksi 2-1. Tämä tilanne säilyi aina ensimmäiseen erätaukoon saakka.

Toisessa erässä peli jatkui avauserän tavoin tasaisena. PoU:lle maalinteko tuotti tuskaa, eikä joukkue saanut erän aikana lisämerkintöjä maalisarakkeeseensa. Sen sijaan Seppojen Lehtosaari iski kahteen kertaan. Maalien myötä Sepot lähti päätöserään 2-3-johtoasemassa.

Voittohaaveet murskautuivat päätöserässä

Kolmannessa erän alussa PoU oli jo erittäin lähellä iskeä tasoituksen, mutta maali jäi syntymättä. Hieman ennen erän puoliväliä peli ratkesi lopullisesti, sillä Sepot iski nopeaan tahtiin peräti neljä maalia ja karkasi jo 2-7-johtoon. Ottelun päätösminuutilla PoU:n Jyri Laasonen nosti joukkueensa yhden maalin verran lähemmäksi Seppoja, mutta pelin ja ottelusarjan voittajaa tilanne ei enää muuttanut.

PoU:n päävalmentaja Mika Martikainen ei lähtenyt jossittelemaan, vaan antoi kunniaa voittajalle.

– Jokainen pelaajamme antoi tänään kaikkensa. Neljän puolustajan voimin on hankala pelata kaksi peräkkäistä kovavauhtista peliä samana viikonloppuna ja kolmannessa erässä meiltä yksinkertaisesti loppui polttoaine kesken. Hävisimme hyvälle joukkueelle, joka ansaitsi voittonsa.

Kotiyleisö joukkueen tukena läpi kauden

Mika Martikaisen mukaan kulunutta pelikautta väritti lukuisat sairastelut ja loukkaantumiset.

– Kausi oli poissaolojen myötä rikkonainen, emmekä päässeet harjoittelemaan yhdessä niin hyvin, kuin olisimme toivoneet. Joukkue on kuitenkin täynnä hienoja pelaajia, joiden kanssa oli tänäkin vuonna ilo tehdä töitä.

– Iso kiitos kuuluu myös kotiyleisölle. Väkeä riitti katsomossa ja joukkueen ympärillä oli läpi kauden mukavaa pöhinää, joka oli mukava huomata, Martikainen kiitti.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta