Julkaistu    |  Päivitetty 

Sähköhäiriöiden vaara lisääntyy, loppuviikolla erityishuoli

Sähköyhtiöt voivat joutua kamppailemaan jälleen alkuvuonna tykkylumien aiheuttamien sähkövikojen kanssa. Alkuviikosta tapahtunut lauhtuminen ei puhdistanut puita lumesta, vaan näyttää keränneen lisää lunta ja kuuraa puihin.

Pohjois-Karjalan Sähkö varoitti tiistaina, että sähkönjakeluhäiriöiden riski metsäisillä alueilla on kasvanut.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Nollan tuntumassa käyneet lämpötilat ja kostea lumisade aiheuttivat jo maanantaina verkostovikoja.

Puihin kertynyt kuura ja lumi lisäävät kuormaa ja puita on taipunut johtoalueen ulkopuolelta sähkölinjoille päin.

"Tilanne metsissä on tällä hetkellä varsin herkkä ja vähäinenkin märkä lumisade voi nyt aiheuttaa uusia vikoja, kun puut taipuvat lisää. Lumikuorma taivuttaa varsinkin nuorta puustoa johtokadun ulkopuolelta sähkölinjoille", kertoo käyttöpalveluvastaava Matti Pesonen PKS Sähkönsiirrosta.

Maakunnassa huolestuttavin tilanne sähköhäiriöiden mahdollisuudesta on toistaiseksi maakunnan eteläosissa.

Lumien putoaminen puista vaatisi selkeän ja riittävän pitkäkestoisen plussakelin. Vaara suuremman jakeluhäiriön tapahtumisesta on olemassa ennen kunnon lauhtumista ja puiden lumikuorman puhdistumista. Tällä hetkellä sähköyhtiöt seuraavat erityisesti perjantain sääennusteen kehittymistä, jolloin lämpötila ennusteen mukaan taas lähestyy nollaa ja mahdollisia lumisateita on luvassa.

Kommentoi

Hae sivuilta