Julkaistu 

Brusella-infektiosta epäilys, voi tarttua myös ihmiseen

Pohjois-Karjalan alueella on muutamalla koiralla todettu Brusella canis vasta-aineita. Itä-Suomen aluehallintovirasto tiedotti epäilyistä maanantaina.

Vasta-aineet löytyivät rutiinitarkastuksessa käyneiltä oireettomilta koirilta. Kyseiset vasta-aineet voivat kohota myös muiden bakteerien aiheuttamassa infektiossa, joten mahdollisen brusella-infektion pois sulkemiseksi tarvitaan lisää tutkimuksia.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Brusella-bakteeri leviää koirilla tavallisimmin sukupuoliteitse.

Tauti aiheuttaa muun muassa sikiökuolleisuutta, mutta kantava koira voi synnyttää sekä kuolleita että eläviä pentuja. Tartunta heikentää koiran tiinehtyvyyttä. Uroskoirille B. canis aiheuttaa lisäkiveksen ja eturauhasen tulehdusta.

Täysikasvuisten koirien yleisoireet ovat yleensä vähäiset, mutta tartunnan esiintyessä selkärangan alueella tai nivelissä voi koiralla olla liikkumisvaikeuksia, kipuoireita ja halvauksia. Bakteeri voi aiheuttaa myös silmätulehduksia. Keskushermosto-oireet ovat mahdollisia, mutta harvinaisia.
Bakteeri aiheuttaa kroonisen, useimmiten elinikäisen infektion.

Tauti voi tarttua koirasta ihmiseen. Perusterveille ihmisille tartuntariski oireettomasta koirasta on hyvin vähäinen. Vaikka ihmisten infektioannosta ei tunneta, ihmiset eivät saa tartuntaa kovin helposti. Ihmisellä tauti muistuttaa muita pitkittyneitä yleisinfektioita, ja oireet ovat useimmiten lieviä. Tietämys tartunnan esiintyvyydestä ihmisissä on puutteellista, koska taudilla ei ole tunnusomaisia oireita ja ihmisille sopivia vasta-ainetestejä ei ole yleisesti käytössä.
 
Brusella canista todettiin Suomessa ensimmäisen kerran tuontikoirassa vuonna 2008.

Kommentoi

Hae sivuilta