Julkaistu 

Pohjois-Karjalassa ilmeni ensimmäinen maakunnan sisäinen koronavirustartunta

Siun soten toiminta-alueella on todettu ensimmäinen koronavirustartunta, jonka alkuperää ei ole pystytty selkeästi jäljittämään. Tähän mennessä kaikki aiemmat Siun soten alueella varmistuneet tartunnat ovat liittyneet ulkomaan matkailuun.

Siun sote tiedotti tartunnasta sunnuntaiaamuna.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

"Tämä tarkoittaa sitä, että myös meidän alueellamme koronavirus leviää väestötasolla. Tartuntojen hidastamiseksi kaikkien on erittäin tärkeää noudattaa valtioneuvoston määräämiä varotoimia", painottaa terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen Siun sotesta.

Siun soten alueella Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä oli varmistunut lauantai-iltapäivään 27. maaliskuuta mennessä yhteensä kymmenen koronavirustartuntaa. Näille tartunnoille altistuneet henkilöt on kartoitettu ja heihin on oltu suoraan yhteydessä. Siun sote ei tarkenna, miltä paikkakunnilta tähän astiset varmistetut tartuntatapaukset ovat.

Siun sote muistuttaa, etteivät laboratoriovarmistetut tartunnat kerro koko kuvaa koronaviruksen leviämisestä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan koronavirukseen sairastunut saattaa tartuttaa muita jo ennen oireiden alkamista. Moni voi sairastaa taudin myös tietämättään, koska valtaosalla sairastuneista oireet ovat lieviä.

Koska kaikkien hengitystieoireista kärsivien pitää muutenkin pysytellä kotona, ei lieväoireisia välttämättä ole tarvetta testata koronaviruksen varalta.

"Näytteenoton tarve arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Näytteitä otetaan ensisijaisesti potilailta, joilla on vakavia hengitystieinfektion oireita. Lieväoireisilta ja matkoilta palaavilta näytteitä saatetaan ottaa lääkärin harkinnan mukaan. Mutta koska koronavirukseen ei ole lääkettä, on lievästi oirehtivien hoito-ohjeena joka tapauksessa pysyä kotona. Oireettomia ei testata", kertoo Kaipiainen.

Kommentoi

Hae sivuilta