Julkaistu    |  Päivitetty 

30 vuotta sitten: Viinit marketteihin

Alkoholi ja sen myynti tuntuu olevan aina ajankohtainen puheenaihe. Vasta vuonna 2018, saimme nelosoluet markettien hyllyille.

Aikoinaan samankaltaista keskustelua löytyi Outokummusta, kun Olli Saikkonen oli pannut alulle aloitteen viinien myynnistä marketeissa.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Argumentit viinien viennistä kauppojen hyllyille ei poikkea tämän ajan julkisesta keskustelusta. Katseet käännetään Euroopan muiden maiden alkoholipolitiikkaan ja myyntiin.

Pohjoismaiden valtiovetoinen monopolimyynti on aina ollut polemiikkiä herättänyt aihe. Keskustelu ryöpsähtää aina uudestaan ja uudestaan käyntiin.

Vaikka edesottamuksia asian suhteen onkin otettu, eivät viinit ole silti vieläkään päässeet ruokakauppojen hyllyille.

Poiminta on 12.6.1990 ilmestyneestä Outokummun Seudusta.

Kommentoi

Hae sivuilta