Julkaistu 

Virtaus paranee

Polvijärventien kahden putkisillan uusimisurakoissa päästään pian viimeistelyvaiheeseen.

Ensimmäisenä tehdyn Säynepuron sillan yli liikenne kulkee jo. Loppuviikosta silta saa kaiteet.

Kuorejärven ja Lahnajärven väliseen Lahnapuroon uusi putki (kuvassa) asennettiin keskiviikkona.

Päällysteen Lahnapuron silta saanee ensi viikon puolivälissä, jonka jälkeen kiertotiestä voidaan sielläkin luopua, arvioi urakoista vastaavan Oteran Oy:n työpäällikkö Ari Jaakkonen.

Työt Polvijärvellä ovat edenneet ilman yllätyksiä ja valmistuvat elokuun aikana. Vastaavia putkisillan korjausurakoita yhtiöllä on tänä kesänä Savo-Karjalassa yhteensä seitsemän.

Vanhat siltaputket olivat vuodelta 1965, yli 50 vuoden takaa. Siltojen kuntoa on toki vuosien varrella tarkkailtu ja ylläpidetty.

Vanhojen siltaputkien halkaisija oli puolitoista metriä, mutta esimerkiksi Lahnapuron uudessa putkessa se on yli kaksinkertainen, 3,3 metriä.

Virtaus lähilampeen paranee, mikä on myös yksi korjausurakan tavoite, Jaakkonen sanoo.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Kommentoi

Hae sivuilta