Julkaistu 

Markus Hirvosesta Pohjois-Karjalan maakuntajohtaja

Pohjois-Karjalan maakuntajohtajaksi on valittu Markus Hirvonen.

Markus Hirvonen sai maakuntavaltuuston kokouksessa maanantaina käydyssä vaalissa 36 ääntä. Valtuuston kokoukseen osallistui 49 valtuutettua.

Hirvonen on 36-vuotias hallintotieteiden maisteri ja Juuan kunnanjohtaja.

- Heimopäällikköähän tässä haettiin ja oli mahtava huomata, että minä sovin siihen brändiin. Nöyräksi kyllä vetää. Haluan olla kokoamassa yhteisöjä ja ihmisiä. Kukaan ei saa yksinään asioita aikaan, Hirvonen sanoo.
Maakuntapäällikön virka tulee ottaa vastaan viimeistään tammikuun alussa 2021. Hirvonen ei osaa vielä arvioida, milloin hän aloittaa. Hirvosen viisihenkinen perhe asuu Juuassa.

Maakuntajohtajaksi haki 17 henkilöä, joista kaksi peruutti hakemuksensa myöhemmin. Seitsemän haastatellun joukosta soveltuvuusarviointeihin eteni neljä hakijaa. Kesäkuun puolivälissä kokoontunut Pohjois-Karjalan maakuntahallitus päätti esittää maakuntavaltuustolle, että virkaan valitaan joko Markus Hirvonen tai maa- ja metsätieteiden tohtori Anssi Niskanen.

Määräaikaisena maakuntajohtajana toiminut Risto Poutiainen palaa aikaisempaan tehtäväänsä kehitysjohtajaksi ja maakuntajohtajan sijaiseksi. Poutiaisen tehtävänkuva tarkentuu, kun uusi maakuntajohtaja aloittaa virassaan.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Kommentoi

Hae sivuilta