Julkaistu 

Metso Outotecille kaksi merkittävää tilausta, töitä mahdollisesti myös Turulaan

Metso Outotec on saanut kaksi anodivalimon tilausta, jotka toimitetaan kuparin tuotantolaitoksiin Kiinaan ja Bulgariaan.

Uusista tilauksista kerrottiin yhtiön tiedotteella tiistai-aamuna.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Tilaajista kerrotaan, että kiinalainen Yangxin Hongsheng Copper Co., Ltd. rakentaa Hubein maakunnassa sijaitsevaan Huangshin kaupunkiin uutta kuparisulattoa, jonka toiminnan odotetaan käynnistyvän vuonna 2021. Bulgarialaistilaaja Aurubis Bulgaria AD:n kuparintuotantolaitos Pirdopissa on toiminut 1950-luvun lopulta lähtien ja se on Metso Outotecin pitkäaikainen asiakas. 

Metso Outotec kertoo, että tyypillisesti kahden tällaisen valimon yhteenlaskettu arvo on lähes 10 miljoonaa euroa.

”Olemme hyvin iloisia siitä, että saimme nämä kaksi tärkeää tilausta. Kummassakin valimossa on kaksi valupöytää, mikä kasvattaa kapasiteettia ja parantaa tuottavuutta. Valimoissa hyödynnetään myös edistynyttä automaatiota, jolla varmistetaan korkea käyttöaste ja erinomainen valutulos”, sanoo Metso Outotecin Metallit-liiketoiminta-alueen johtaja Jari Ålgars.

Johtaja Jyrki Makkonen kertoi Outokummun Seudulle, että kyseiset tuotteet kuuluvat myös Outokummussa sijaitsevan Turulan konepajan osaamiseen ja on mahdollista, että tilaukset tietävät työtä myös Turulaan. Tarkempi suunnittelu tilausten toteuttamisesta on kuitenkin Metso Outotecilla vasta alussa.

Metso Outotec on johtava yritys anodien valutekniikassa, jolla tuotetaan merkittävä osa maailman kuparianodeista. Ennen tiistaina kerrottuja kauppoja Metso Outotec on toimittanut yli 90 anodivalimoa eri puolille maailmaa.

Kommentoi

Hae sivuilta