Eino Hietarinteestä tuli yksi kymmenistä tuhansista rintamakarkureista jatkosodassa - Tuija Saarinen-Härkönen kirjoitti isoisänsä tarinan kirjaksi TILAAJILLE

Elämä ei jakanut Orimattilan Mallusjoella 1905 syntyneelle Eino Hietarinteelle kovin hyviä kortteja. Isä kuoli 1910 ja velkaa jäi sitä edeltäneen sairastamisen jäljiltä vähän suuntaan jos toiseenkin. Koulunkäynti jäi Einolla neljään luokkaan kansakoulua ja 15-vuotiaana hän oli jo maalarin opissa. Köyhän ja velkaisen työläisperheen lapsella oli taakkanaan lisäksi sisällissodassa hävinneellä puolella olleen perheen stigma ja jäytävä katkeruus. Hän itse oli sisällissodan aikaan liian nuori osallistuakseen, mutta se ei voinut olla vaikuttamatta. Veljet ottivat osaa sotatoimiin ja Hennalan pahamaineinen vankileirikin tuli tutuksi. Viina Einolle maistui ja sen vuoksi hän joutui hankaluuksiin lain kanssa kerta toisensa jälkeen. Jonkin aikaa hän myös elätti itsensä pirtua salakuljettamalla. Armeijan kanssa Einon sukset menivät ristiin jo kutsuntavaiheessa. Hän jätti menemättä, mutta joutui kutsuntoihin sekä sieltä suoraan armeijaan loppuvuodesta 1924. Varusmiespalveluksessa murto tupakaverin kaappiin vei kansalaisluottamuksen ja toi kuusi kuukautta kuritushuonetta. Hänen ei pitänyt enää olla kelvollinen sotilaaksi ja talvisodassa hän toimikin työvelvollisena huoltotehtävissä. Maalarina itseään elättäneen miehen urakka Petsamossa loppui kesken kun talvisota alkoi. Työvelvolliset saivat palkkaa. Sitten tuli jatkosota ja Suur-Suomen rakentamiseen tarvittiin kaikki kynnelle kykenevät. Einokin sai huomata marssivansa itään. - Hänellehän oli armeija-ajan episodin myötä muodostunut semmoinen identiteetti, että hän ei kelpaa sotilaspalvelukseen, eikä tule ikinä joutumaan sotaan. Se kutsu tuli varmasti yllätyksenä, Rintamakarkurit - Eino Hietarinne, yksi monista -kirjan vastikään julkaissut sotkumalainen perinteentutkija Tuija Saarinen-Härkönen kertoo. - Arvelen, että Eino piti Karjalaa yhdentekevänä. Tuskin se Suur-Suomen rakentaminen työväestöä kiinnosti. Se oli enemmän koulutetun eliitin idea. Nythän on jo varovaisesti ruvettu puhumaan suomalaisesta kolonialismista. Voin kuvitella, miltä se on näyttänyt jonkun Einon kaltaisen tyypin silmissä, että mitä hittoa! Harkittu pakoretki Eino ehti olla sodassa kolmisen kuukautta konekiväärimiehen apulaisena ja nähdä kun miehet lakosivat ympäriltä sodan tulihelvetissä. Hän karkasi syyskuussa 1941, jäi kiinni lokakuussa, karkasi uudelleen ja jäi taas marraskuussa kiinni. Tuomio: kolme vuotta ja kuusi kuukautta kuritushuonetta. - Eino vain käveli sieltä pois ja piileskeli. Se osoittaa minun nähdäkseni, että hän ei menettänyt hermojaan. Ei hän ollut paniikissa vaan laskelmoi sen. Hän tiesi, että kannattaa mennä Helsinkiin. Kotoa olisi heti etsitty. Hänellä oli Helsingissä pirtun salakuljetustaustan vuoksi kytköksiä alamaailmaan ja hän tiesi, minne voi koettaa piiloutua, Saarinen-Härkönen sanoo. Jo kesäkuussa 1942 Eino siirrettiin vankilasta rintamajoukkoihin JR101:een. Hän kaatui elokuussa 1943. Vuonna 2017 Saarinen-Härkönen tilasi Kansallisarkistosta isoisäänsä koskevat sota-asiakirjat ja posti toi paksun nipun papereita - paljon odotettua enemmän. - Oli tämä isoisä, joka oli kuin tyhjä taulu. Tiedettiin vain, että hän oli maalari ja kaatui jatkosodassa. Olen lapsena maalla kuunnellut aina vanhojen ihmisten juttuja ja yleensä kuolleistakin puhuttiin. Isoisästä ei puhuttu. Tämä vaivasi minua ja veljelläni oli sama tunne. Sitten kun tuli se nippu paperia, niin ensikurkistuksella sattui silmiin, että kuritushuonetta, rintamakarkuri, hän kuvailee kirjan lähtökohtia. - 50-luvulla karkureiden omaisia olisi varmasti syrjitty. Se piti pestä pois perhehistoriasta. Ja kun isoisä palasi rintamalle ja sai sen paikan sankarihaudasta, niin mummo takertui siihen. Hän ei kertonut asiasta koskaan omille lapsilleen. Tätä nykyä asiaa voi jo käsitellä vapautuneemmin. Saarinen-Härkönen kertoo, että hänen sukulaisensakin ovat olleet kirjaprojektista hyvin kiinnostuneita. Hän kertoo myös hiukan yllättyneensä, kuinka helposti rahoitus lopulta kirjaprojektiin järjestyi. - Tällaiseen niin sanottuun uuteen sotahistoriaan suhtaudutaan tätä nykyä jo asiallisesti. Painopiste on kokemuksessa eikä joukkojen liikkeissä. Ei mikään keskivertoisoisä Kirjahanketta perustelee se, että rintamakarkureita on tähän mennessä tutkittu hyvin vähän. Lisäksi Eino Hietarinne näyttää olleen sekä henkilönä mielenkiintoinen että aikansa kuva. Kaikki eivät olleet Tuntemattomasta sotilaasta tutun Lahtisen kaltaisia luokkavihan yhteisen vihollisen edessä unohtavia sankarihahmoja. Einon kaltaisia ulkopuolisuutta tuntevia oli paljon. - Ei hän ollut mikään keskivertoisoisä. Täytyi hänellä olla aika hyvät sosiaaliset taidot kun mummo pysyi hänelle kuolemaansa saakka uskollisena ja kyläyhteisökin sieti. Oli hän varmasti turhauttava aviomies, joka aiheutti valtavia pettymyksiä läheisilleen. Mutta siihen aikaan hän ei ollut mitenkään erityisen poikkeuksellinen. Suhtaudun häneen lämpimän ymmärtävästi. Eino Hietarinteen poliittisuudesta ei ole tietoa, vaikka punainen perhetausta varmasti vaikutti. - Ei silloin mitään pääomia luettu. Se oli hyvin konkreettista toivetta omien olojen parantamisesta. Huono-osaisuus oli hyvin todellista eikä ollut sosiaalitukia. Moraalisääntöjä venytettiin. Sota-aikaisista aineistosta selviää, että karkuruuteen suhtauduttiin miehistön keskuudessa usein pragmaattisesti. - Siellä oli näitä Rokka-hahmoja, jotka teki mitä täytyy vaikka vitutti, palelsi ja oli nälkä. Jos vierellä oleva tyyppi vain vapisi ja pelkäsi, eikä hoitanut tehtäviään, niin ajateltiin, että parempi jos se on pois töpeksimästä. Silloinhan oli sodassa jopa kehitysvammaisia miehiä. Ihmisiä, joille ei kannattaisi antaa vastuullisia tehtäviä, Saarinen-Härkönen sanoo. Rintamakarkurit-kirjan julkaisu ajankohtana, jolloin Venäjä on juuri aloittanut avoimen sodan on mietityttänyt Saarinen-Härköstä. - Toivoisin, että suomalaiset eivät alkaisi suhtautua vihamielisesti venäläisiin yksityishenkilöinä. Historia osoittaa, että sotaan voi joutua ilman omaa tahtoaan. Rivikansalaisen mielipidettä ei kysellä historian suurissa käänteissä ja syyttävä katse on syytä osoittaa korkeammalle taholle. Yksittäiselle, pienelle ihmiselle sota on aina tragedia, hän pohtii. - On tavallaan helpotus saada tällainen kuva Einosta. Mulle tuli hänestä kuva, että ei hän ole tehnyt kenellekään mitään kovin pahaa. Tuskin hän ampui yhtään vihollista. Riippumatta siitä, mitä mieltä on sodasta, niin ajatus omasta läheisestä tappamassa on tavattoman vaikea. Yhteensä rintamakarkureita lasketaan talvi- ja jatkosodan aikana olleen ainakin 35 000 eli noin viisi prosenttia kaikista asepalveluksessa olleista miehistä. Saarinen-Härkönen aikoo jatkaa tutkimusta aiheen parissa. - Jos suvussasi on kerrottu sotatoimista omille teilleen lähteneistä tai muuten vastoin viranomaisten määräyksiä toimineista, niin minuun voi ottaa yhteyttä tuija.j.saarinen[at]gmail.com, hän kehottaa.

Eino Hietarinteestä tuli yksi kymmenistä tuhansista rintamakarkureista jatkosodassa - Tuija Saarinen-Härkönen kirjoitti isoisänsä tarinan kirjaksi TILAAJILLE

Hae sivuilta

Uusimmat

Laakkonen Yhtiöt

PUNAMUSTA MEDIA OYJ

MEDIALIIKETOIMINTA

NÄKYVYYS- JA PAINOLIIKETOIMINTA

KAUPPAHUONE LAAKKONEN OY

AUTOTOIMIALA

AUTOKIINTEISTÖT LAAKKONEN OY

MUUT

Outokummun Seutu

Ota yhteyttä

Laskutusosoitteet