Julkaistu 
Liehuparta

Pakina: Hyvästä harrastuksesta iloa eläkepäiviin

Pakina: Hyvästä harrastuksesta iloa eläkepäiviin Henri Jokela

Ernesto Ronkainen joutui eläkkeelle työskenneltyään vuosikymmeniä maa- ja metsätalousalalla harjoittelijana. Pitkän uran jälkeen elo joutomiehenä oli vähän niin kuin tyhjän päällä keikkumista. Piti keksiä jotain.

Ernesto kokeili monia asioita. Kalliokiipeilyä, syvänmerensukellusta, pitsien nyplyytä. Mutta eivät ne enemmälti kiehtoneet. Sitten yhdenäkisti tärppäsi. Ernesto löysi äidinkielen.

Sen monimuotoisuudesta avautui uusi, elämyksiä täynnä oleva maailma. Erityisesti Ernesto kiintyi nen-loppuisiin sanoihin. Niitähän suomen kielestä löytyy.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Otetaan esimerkiksi sellainen sana kuin nainen. Siihen on helppo liittää sen paikkakunnan nimi, josta nainen on kotoisin. Vaikkapa virtailaisnainen, puertoricolaisnainen, kyrönperäläisnainen.

Jos esimerkkihenkilö ei ole mistään kotoisin, niin silloin on kysymyksessä irtolaisnainen. Voidaan myös käyttää ilmaisuja irtolainen tai irtonainen, mutta silloin merkitys hieman muuttuu.

Jos koira juoksentelee kaduilla ja metsissä valtoimenaan, niin se on irtonainen koira. Sellaista muotoa kuin irtolainen koira ei voi käyttää, se on väärin. Irrallinen kyllä käy, samoin irrallaan oleva.

Kun ainen-loppuisesta sanasta vaihdetaan yksi kirjain, muutetaan aa ääksi, ollaan taas erilaisten ilmaisujen äärellä. Perussana on äinen, jonka alkuun liitetyt kirjaimet antavat sanalle monenlaisia merkityksiä. Pelkän iin liittämisen jälkeen sana on iäinen. Sehän tarkoittaa äärettömän pitkää ajallista olotilaa. Sellaista ajanjaksoa, joka ei lopu koskaan.

Jos laitetaan eteen t, niin silloin päädytään muinoin syrjäkylällä asuneen pikkupojan niskatukkaan. Kun lisätään kirjaimet täll, niin siinähän on tuloksena hitusen kuvailevan oloinen murresana, jota virallisessa kielenkäytössä on vähän virheellinen. Jatketaan etuliitteiden lisäyksiä: räk, äk, ev, kev, salaper, eläkel, hämär, helsinkil, isosyöm …

Näitähän voi keksiä ihan äärettömiin. Eipä ihme että Ernesto uppoutui suomen kielen syövereihin yhä syvemmälle.

Sitten kun äisestä siirrytään öiseen, ollaan vuorokauden ajassa, joka on vastapäätä keskipäiväistä. Tähänkin on pakko pistellä etukirjaimia, niin saadaan kieliharrastukseen lisämausteita.
Vaikkapa että isot, vähät, rök, vähäpät ja keski. Näistä tämä rök on sikäli mielenkiintoinen, että sen merkitys ei kaikille hevillä avaudu.

Oinen – siinä on taas vähän muutosta edelliseen. Liitetään eteen kumm, s, tai ros. Otetaan pois ensimmäinen kirjain, siitähän tulee inen. Ihan suuta syyhyää lisätä etukirjaimia eli saada uusia muotoja. Hirteh, kannell ja monia muita. Sitten taas pannaan eteen l, eli tulee linen. Lisätään eteen ei, niin saadaan tulokseksi viimeksi taakse jäänyt päivä. Kadulla vastaan tuleva äijä on kummal, arkipäivä ihan taval, ja taskuja tyhjentävä veitikka rikol. Pastori on kirkol henkilö ja teksti runol.

Ernesto aivan hengästyi uuden harrastuksensa antamiin mahdollisuuksiin. Eläkepäivät kuluivat kuin siivillä. Eivätkä pelkästään päivät: sanojen muotojen ja merkityksien tutkimiseen kului monesti myös yöt läpeensä. Aamulla olo oli sitten aika lailla vaivainen, uninen, höttöinen ja heiveröinen, usein jopa utuinen sekä honteloinen.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kommentoi

Hae sivuilta