Kesäkuun neljäs päivä nähtiin ja kuvattiin Polvijärvellä Höytiäisen rannalla harvinainen kesävieras, jalohaikara. Tarkemmin havaintopaikka on Varosen venerannasta pohjoiseen. Lintuharrastajien slangissa lajinimi lyhentyy usein muotoon jallu. Jalohaikara on kokonaan valkoinen, lähes kurjen kokoinen ja siten helppo tunnistaa. Kurkeen verrattuna se tosin on hontelo ja paljon kevyempi. Jalohaikara ei kuulu Suomen vakiintuneeseen pesimälinnustoon, vaan se on täällä enimmäkseen satunnaisharhailija. Euroopassa laji on yleinen ja lähimmät pesimäalueet löytyvät Baltiasta sekä Etelä-Ruotsista. Koko levinneisyysalueellaan jalohaikara on runsastunut. Suomessakin havainnot ovat lisääntyneet ja jopa muutama pesintä on Etelä-Suomessa todettu vuoden 2018 jälkeen. Siten jalohaikara on meillä tulokaslaji. Uudisasukas, joka on itse levittäytymässä. Aina kuitenkaan jallulla ei ole mennyt hyvin. Pesimäikäisen jalohaikaran selässä on pitkiä harsomaisia höyheniä, jotka luonto on tarkoittanut lintujen itsensä koristeiksi. 1800-luvulla olivat hienolla herrasväellä muodissa hatut, joita koristeltiin näillä höyhenillä. Koristeiden saamiseksi laajamittainen metsästys kohdistui lintukannan arvokkaimpaan osaan, pesiviin vanhoihin lintuihin. Siksi jalohaikara-kanta romahti lähes sukupuuttoon. 1900-luvulla laji rauhoitettiin ja kanta alkoi hitaasti elpyä. Luonto muuttuu ja vaikka osa lajeista kärsii muutoksista, niin yleensä on myös hyötyjiä. Jalohaikara on hyötynyt vesien rehevöitymisestä ja sen myötä runsastuneista särkikala-kannoista. Talvet ovat läpi Euroopan nykyään keskimäärin lyhempiä ja leudompia. Se sopii jalohaikaralle, joka pyrkii talvehtimaan lähellä pesimäalueitaan. Pakkasta jallu kestää, mutta matalien kalavesien jäätyminen vaikeuttaa elämää. Suomessakin on muutama yksilö onnistunut talvehtimaan sulana pysyvien virtavesien äärellä. Useimmat jalohaikarat nähdään Suomessa alkusyksyllä. Samoin kuin sukulaislaji harmaahaikaralla keväällä syntyneet itsenäistyneet nuoret linnut kiertelevät laajasti synnyinseutunsa ulkopuolella ja voivat päätyä satoja kilometrejä synnyinalueensa pohjoispuolelle. Syksyn edetessä ne palaavat etelään ja useimmat jäävät aikuistuessaan pesimään vakiintuneen kannan alueelle. Alkukesän tapaamisena Polvijärven havainto on poikkeuksellinen. Kun kanta on kasvussa ja entisillä alueilla tulee ahdasta saattaa joku pohjoisessa nuorena lintuna käynyt yksilö alkaa viettää myös kesiään uusilla alueilla. Jokin tällainen toista vuottaan elävä, vielä pesimätön lienee tämäkin yksilö. Mutta kukapa sen tietää vaikka 10-20 vuoden kuluttua jalohaikara pesisi myös Pohjois-Karjalassa. Jallu saattaa viettää pitkät ajat ruovikon kätköissä. Hitaasti kahlaten ja veteen tähyillen se etsii sammakoita ja pikkukaloja. Joten mahdollisesti tämäkin lintu on yhä Höytiäisen alueella. Toisinaan se voi lepäillä hyvinkin näkyvästi rantapuun oksalla seisoen. Rannoilla liikkujien kannattaa pitää silmänsä auki!