Julkaistu 
Emmi Simonen

Sienikausi edelliseen vuoteen verrattuna huonompi mutta Sotkuman koululaiset saivat retkellään silti tuntumaa sieniin TILAAJILLE

Zelia Dalla Valle esitteli tatteja Sotkuman koululaisille. Emmi Simonen Zelia Dalla Valle esitteli tatteja Sotkuman koululaisille.

Sotkuman koulun valinnaisella retkeilykurssilla olevat 12 opiskelijaa pääsivät tutustumaan samalla kylällä sijaitsevaan Dalla Valle Oy:n toimintaan ennen sieniretkelle lähtöä.

Dalle Vallen perustajan vanhin tytär Zelia Dalla Valle esitteli koululaisille yrityksen toimintaa ja tuotteita, joita he ostavat.

- Mikä tämä osa on nimeltään? Zelia kysyi ympärillä olevilta opiskelijoilta. Innokkaimmat osasivat reippaasti vastata Zelian esittämiin kysymyksiin. Lyhyellä oppitunnilla käytiin läpi eri sieniluokkia, niiden kasvuympäristöä ja hintoja. Osa opiskelijoista kertoi myyneensä marjoja ja sieniä Dalla Vallelle. Oppitunti jatkui lähimetsään, jossa opiskelijat padien avulla kuvasivat ja tunnistivat sieniä.

- Seuraavilla oppitunneilla niitä sitten tutkitaan ja mietitään miten eri sieniä voi hyödyntää. Tulossa meillä on vielä puolukkaretki. Aika paljon on toteutettu retkiä lasten toiveiden mukaan, retkeilykurssin opettaja Anne Hassinen kertoo. Aikaisempia retkiä he ovat tehneet muun muassa uimarannalle, jossa on opeteltu nuotion tekoa ja jokamiehenoikeuksia.

Retkeilykurssilla ollut Lenni Rieppo kertoo pitävänsä kurssista.

- Ihan kivaa on ollut. Harrastan myös suunnistusta aika paljon, niin tulee oltua luonnossa, Rieppo kertoo.

Rieppo toteaa, että tunnisti Dalla Vallen esittelemät kantarellit ja herkkutatit. Sienestyksestä Rieppo ei kuitenkaan vielä innostunut.

Erilainen satokausi

Zelia Dalla Valle kertoo, että satokausi on erilainen verrattuna edelliseen vuoteen.

- Viime vuonna, kun avattiin, niin päästiin heti tosi toimiin. Edellisvuoteen verrattuna kausi on lähtenyt rauhallisesti heinäkuun loppupuolelta käyntiin ja on ollut aika tasaista.

Herkkutatteja on Dalla Vallen mukaan ollut keskivertoon satokauteen vähemmän. Puolestaan kanttarelleja ja marjoista mustikkaa on riittänyt hyvin.

- Me odotamme, että herkkutatti nousee tästä vielä, mutta on mahdotonta ennustaa.

 

Hae sivuilta