Pääkirjoitus: Vihapuheelle loppu

Julkisesta keskustelukulttuurista on alettu käydä vakavaa keskustelua. Se on hyvä, sillä varmasti jokainen on huomannut, miten kärjekkääksi, ilkeäksi ja asiattomaksi sekä väkivaltaa sympatisoivaksi se on mennyt.

Viime viikolla eduskunnassa konkaripoliitikko Ben Zyskowicz kiteytti asian hyvin, kun keskusteltiin hallituksen antamasta tiedonannosta liittyen rasismiin ja yhdenvertaisuuteen.

Zyskowicz totesi, että maan hallitus ja koko eduskunta voivat olla esimerkkinä siinä, millä tavoin keskustellaan ja käyttäydytään. Eli vaikka tiukastikin niin asiallisesti. Ketään ei kielletä puhumasta, mutta kaiken puheen voi tehdä fiksusti.

Samalla Zyskowicz sanoi, että kukaan ei pysty estämään kenen tahansa kirjoituksia someseinillä. Mutta mitä siihen voivat esimerkiksi juuri kansanedustajat esimerkillään tehdä, on ilmaista, ettei vihapuhetta, jota laajalti viljellään, hyväksytä. Vihapuheesta voi irtisanoutua eikä se silti tarkoita omien yhteiskunnallisten mielipiteiden kieltämistä.

Tällaisesta kirjoittelusta eivät kaikki kansanedustajatkaan ole halunneet päästä eroon, vaan antavat sen rehottaa, ensin sen itse käynnistettyään.

Miksi on niin vaikeaa kirjoittaa asiallisesti, vaikka kirjoittaisi tiukastikin? Onko syynä se, että jos ei ole julma, menettää äänestäjänsä? Kysehän on vain tahdosta ja siitä että ymmärtää toimia oikein. Asiaa käsittelin edellisen kerran pääkirjoituksessa elokuun alussa ennen lomaani. Silloin tilanne johti odotettuun viharyöppyyn.

Yksi törkypuheen ilmentymä on juuri parhaillaan käytävät käräjät, joissa on paljastunut julkisuuteen, että jopa pääministerin murhaa on suunniteltu. Tosin sen vakavuuden syytetyt kiistävät. Oikeus ei taida nyt kuitenkaan heltyä ”kännissä ja läpällä” -selitykseen.