Mika Törrö kuntouttaa olkapäätään festarimusikaalitähtenä
Viisinkertainen Suomen vahvin mies Mika Törrö on saanut roolin Festarifiiliksiä-musikaalista, joka esitetään Outokummun Vanhalla kaivoksella 1.–2. marraskuuta.
Musikaali sijoittuu vuoteen 1999 ja kuvaa kaveriporukan matkaa Joensuusta kuvitteelliseen Outorockiin sekä festarien aikaisia tapahtumia.
– Suostuin rooliin, koska siihen kysyttiin ja se vaikutti hauskalta, Törrö kertoo.
– 90-luvun festarit on koettu, joten se maailma on tuttua. Siihen aikaan aloin kuunnella rokkia, suomalaisista esimerkiksi Eppu Normaalia ja Tehosekoitinta.
Festarimusikaalissa soitetaan Tehosekoittimen lisäksi muun muassa Apulannan ja Kolmas Nainen -yhtyeen musiikkia.
Mika Törrö on tunnettu esiintyjä, mutta teatterilavoilla hän on ensikertalainen. Törrö on näytellyt muun muassa Kontio & Parmas -elokuvassa.
Hän esittää musikaalissa festarigigoloa, jolla on omalaatuiset käsitykset parisuhteista ja erikoiset neuvot niiden hoitamiseksi. Aiemmin rooliin nimetty, Skuutilla Suomen halki -tempauksen syyskuussa käynnistävä Atso Tillgren jää esityksistä pois aikatauluhaasteiden vuoksi.
Tällä hetkellä Törrö viettää kisataukoa ja kuntouttaa kipeytynyttä olkapäätään musikaalitähtenä.
– Rooli sisältää pullistelua, mutta lihaksia ei tarvitse käyttää, hän paljastaa.
Outokummun teatterin Festarifiiliksiä-musikaali esitetään kolme kertaa marraskuun ensimmäisen viikonlopun aikana.
– Seuraavana viikonloppuna on jo tarkoitus lähteä kisamatkalle Turkkiin, Törrö laskee.