Pelastuslaitos toivoo, ettei taajamatulvaan ajeta tahallaan
Pelastuslaitos moitiskelee autoilijoita alikulkusillan tulvan kaltaisissa oloissa. Lauantaina kello 16 jälkeinen rankkasade sai Kuusjärventien tulvimaan Outokummun kaupungintalon ja urheilutalon välisessä alikulkusillassa ja sen läheisyydessä. Sadevesikaivot eivät vetäneet vettä, vaan pulputtivat sitä maanpinnalle.
Vettä oli enimmillään puolisen metriä.
Pelastuslaitos joutui sulkemaan tien, kunnes kaivot alkoivat vetämään.
Taajamatulvasta huolimatta muutama auto ajoi vesialtaaseen ja koetti päästä läpi. Pääsikin. Vahingot autoille jäävät nähtäväksi. Ainakin yksi auto oli pitempään jumissa, mutta sekin pääsi lopulta omin voimin liikkeelle.
Pelastuslaitos toivoo, että autoilijat noudattaisivat liikenteenohjauksessa käytettäviä opasteita, eivätkä omalla toiminnallaan aiheuttaisi tarpeetonta turvallisuusriskiä itselleen eikä muille.
Pelastuslaitos toivoo, että tällä tavoin ei menetellä. Kuva: Kari Kauppinen
Kiertotien etsiminen on oikea tapa taajamatulvassa. Kuva: Kari Kauppinen
Pelastaja-ensihoitaja Pekka Kontkanen Outokummun pelastusasemalta selvittää tilannetta.