play

Toisen kierroksen ennakkoäänestys alkoi vilkkaasti

Outokummun äänestyspaikan ovet avautuivat kello 9 keskiviikkona.

Outokummun äänestyspaikan ovet avautuivat kello 9 keskiviikkona. Kuva: Kari Kauppinen

Kari Kauppinen

Presidentinvaalien toinen äänestyskierros alkoi eilen keskiviikkona ennakkoäänestyksellä. Varsinkin heti äänestyshuoneistojen avauduttua kello 9, paikalla oli vilkasta. Esimerkiksi Outokummussa jonossa oli viitisentoista ihmistä ennen kello yhdeksää.

Ehdokkaina ovat ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saaneet Alexander Stubb ja Pekka Haavisto. Toisesta heistä tulee tasavallan presidentti seuraavaksi kuudeksi vuodeksi.

Maanantaina Outokummussa ehti käydä äänestämässä 9,5 prosenttia äänioikeutetuista. Tämä tarkoittaa 490 henkilöä 5 166 äänioikeutetusta. Polvijärvellä äänestysprosentti on eilisen jälkeen 9,3 eli 313 henkilöä äänesti, kun äänioikeutettuja on 3 383.

Ennakkoäänestys jatkuu ensi tiistai-iltaan 6.2. saakka.

Outokummussa ennakkoäänestys tapahtuu seuraavasti: torstaista perjantaihin 1.–2.2. kello 9–18, lauantaina ja sunnuntaina 3.–4.2. kello 10–14 sekä maanantaina ja tiistaina 5.–6.2. kello 9–18.

Polvijärvellä ennakkoäänestysajat ovat seuraavat: torstaista perjantaihin 1.–2.2. kello 9–17, lauantaina ja sunnuntaina 3.–4.2. kello 10–14 sekä maanantaina ja tiistaina 5.–6.2. kello 10–18.

Outokummussa voi äänestää kaupungintalon kahviossa ja Polvijärvellä Vaparilla.

Varsinaisena vaalipäivänä 11.2. voi äänestää kello 9-20. Tällöin äänestetään Kummun koululla ja Vaparilla.

Ennakkoäänestyksessä voi äänestää missä tahansa äänestyspisteessä, mutta varsinaisena päivänä vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin jokaisen kohdalle. Yleensä tämä tarkoittaa kotikuntaa.

Mukaan äänestyspaikalle äänestäjän kannattaa ottaa postista saamansa ilmoituskortti sekä henkilöllisyystodistus, koska äänestäjän on pyydettäessä todistettava henkilöllisyytensä.

Henkilöllisyystodistus voi olla henkilökortti, passi, ajokortti tai kuvallinen Kela-kortti.

Jos henkilöllä ei ole henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, hän voi saada poliisilta äänestämistä varten maksuttoman väliaikaisen henkilökortin.

Polvijärvi äänestää uutta presidenttiä. Myös siellä oltiin aktiivisia heti ennakkoäänestyksen avauduttua keskiviikkona.

Polvijärvi äänestää uutta presidenttiä. Myös siellä oltiin aktiivisia heti ennakkoäänestyksen avauduttua keskiviikkona. Kuva: Pasi Huttunen

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta