Julkaistu    |  Päivitetty 

Täydellinen yllätys energiakaupassa

Kaikki näytti valmiiksi pedatulta Outokummun Energian pitkään jatkuneissa myyntineuvotteluissa. Ensimmäisen tarjouksen tehnyttä Pohjois-Karjalan Sähköä pidettiin julkisuudessa olleiden tietojen takia melko varmana ostajakandidaattina. Yllätys olikin melkoinen, kun halukkaiksi ostajiksi ja esisopimukseen asti lupautuneiksi kumppaneiksi ilmenivät pienet Köyliön-Säkylän Sähkö Oy, Kuoreveden Sähkö Oy sekä valtio-omisteinen Vapo yhteisellä tarjouksellaan.

Yllätys oli myös siinä, että kaupunki oli lopulta valmis pilkkomaan oman energiayhtiönsä tarvittaessa pienempiin osiin kauppoja varten.

Seuraavaksi kaupat ovat kaupunginvaltuuston käsissä. Kaupat syntynevät, vaikka ymmärrettävästi vastakkaisia kantojakin kuullaan. Ei vähiten siksi, että energiayhtiö on ollut varma tulouttaja kaupungille, puhumattakaan aluetaloudellisesta ja lopulta jopa symbolisesta merkityksestä.

Rikkaimmalla ja pätevimmällä voi olla myös oma energiayhtiö. Valtuutetuille uusien kauppakumppaneiden tiedot tuovat pääosin rauhoittavaa viestiä. Sähkökaupan ja sähköverkon osalta yhtiö säilyisi outokumpulaisena ja uusilla ostajilla ei ole mahdollisuuksia tai aikeita fuusioida yhtiötä. Kaukoverkkopuolella ostaja on valtio-omisteinen yhtiö, jolla on toimintaa runsaasti maakunnassa. Nähtäväksi jää, riittääkö myönteisten kantojen esille tuominen vakuuttamaan päättäjät myyntipäätöksestä.

Kaupungin omistamaan uuteen tytäryhtiöön on jäämässä tällä hetkellä synkän miinuksen tehnyt sähkön etukäteishankinta, jonka tappio oli vuodenvaihteessa noin seitsemän miljoonan euron luokkaa. Tätä osaa kaupassa ei ilmeisesti ollut yksikään kauppaneuvotteluissa mukana ollut taho valmis ottamaan tai kaupunki olisi varmasti ollut valmis tyytymään pienempäänkin kauppahintaan.

Kommentoi