Julkaistu 

Pääkirjoitus: Vakava huoli kesäkauden vireydestä

Outokummun kesän tapahtumakalenteri menettää yllättäen yhden osansa, kun Kumpurockin järjestäjät ilmoittivat yllättäen peruuttavansa tapahtuman tältä vuodelta. Kaksipäiväistä musiikkifestivaalia oli valmisteltu viime syksystä asti. Järjestäjät eivät halunneet ymmärrettävästi ottaa riskiä, kun lipunmyynti näytti ennakkoon hyvin vähäiseltä.

Viime vuonna historiasta uudelleen nousunsa tehneen Kumpurock-tapahtuman tulevaisuus näyttää epävarmalta myös seuraavina kesinä. Näin tapahtuma on liittymässä muutama vuosi sitten Outokummun heinäkuusta kuopatun kesätapahtuma Kumpujaisten joukkoon.
Kumpurock-tapahtuman järjestelyt olivat viime vuonna ja uudella ensimmäisellä kerralla erinomaiset ja Vanhan kaivoksen alue varmasti yksi ainutlaatuisimmista tapahtuma-areenoista koko Suomessa. Myös tämän takia on harmi, että Kumpurock on painumassa uudelleen historiaan.

Tappio tapahtuman poistuminen on myös Outokummun suurimmalle kesätapahtumalle Okufestille, joka menettää kolmesta tapahtumastaan yhden pois.

Yleinen huoli liittyykin siihen, löytyykö jatkossa enää intoa ja voimaa järjestää tapahtumia, jos kävijämäärien pelätään aina jäävän liian pieneksi. Tapahtumat, niin isot kuin pienet, kertovat kuitenkin paikkakunnan vireydestä ja toimivat käyntikortteina niin omille asukkaille kuin kesävieraille. On hienoa, että kesäkaudella säilyy silti monta perinteistä tapahtumaa, mutta lisätarjonnallekin on varmasti sijaa tulevaisuudessa.

Kommentoi