Julkaistu 

Pääkirjoitus: Maakunta voi nostaa uudenkin kärjen

Usein ulkopuolelta näkee paljon selvemmin sen, mikä läheltä jää huomaamatta. Tämä näyttää käyvän jälleen toteen kaivannaisalan tutkimusta maakunnassa tekevän OECD:n tutkimuksen kautta. Jo ensihavaintojen perusteella Pohjois-Karjalalla ja yhtenä kaivostoiminnan keskuksena toimivalla Outokummun sekä Polvijärven alueella on paljon voitettavaa.

Täkäläisittäin on tiedossa, että alueella on niin nykyistä kuin suunniteltua kaivostoimintaa, kaivoshistoriaa, alan tutkimusta sekä kehittämistä että vahvoja yritystoimijoita. Silti näyttää, että kokonaisuus ei ole vieläkään hahmottunut edes maakunnallisesti, saati valtiollisella tai kansainvälisellä tasolla.

Puhtaan luonnon, bioenergian ja matkailun kuvaston oheen on mahduttava Pohjois-Karjalan kokoisessa maakunnassa myös kaivannaisala yhdeksi kärjeksi. Korkean työttömyyden kanssa painivassa maakunnassa työtä tuovilla kehittämishankkeilla on varmasti jatkossa erityinen asema myös valtion mahdollisissa tuki- ja investointieurojen jaossa.

Malmipotentiaali on maakunnassa poikkeuksellisen hyvin kartoitettu menneen ja nykyisen kaivostoiminnan perusteella. Tosi asia on myös se, että maaperä kätkee aarteita, joiden sijoittumista juuri Pohjois-Karjalaan ei muuksi voi muuttaa.

Alalla yhä pidemmälle kehittynyt ympäristövastuullisuus liennyttää osaltaan vastakkainasettelua puhtaan luonnon ja maaperän luonnonvarojen kertaluonteisen hyödyntämisen välillä. Puhdasta luontoa kun Pohjois-Karjalan kokoiselle alueellekin mahtuu ja jää myös kaivostoiminnan oheen.

Kommentoi

Hae sivuilta