Julkaistu 

Pääkirjoitus: Osallisuusviikko herätteli hyvin

Viime viikolla Outokummussa vietettiin uutta yhteisöllistä Osallisuusviikkoa. Viikon jaksolle mahtui runsaasti uusia tapahtumia ja ennen kaikkea tapaamismahdollisuuksia. Monet yhteiseksi hyväksi työtä tekevät toimijat avasivat oven vieraille tulla ja tutustua. Kynnys mataloitui monelta kohtaa.

Viikon tunnit tehokkaasti täyttänyt ohjelmisto kertoi hyvää viestiä siitä, että yhteisöllisyys elää vahvasti Outokummussa. Kehittämisen varaa jää ennen muuta ohjelmiston aikaisemmasta suunnittelusta, sillä nyt vinkkejä viikon sisällöstä haettiin vasta alle kuukausi ennen tapahtumaa. Osalle vapaaehtoistoimijoista ja yrityksistä aikataulu on näin lyhyellä ajalla liian kiireinen.

Tapahtumaa kannattaakin jalostaa, kun kokemukset ensimmäisestä viikosta ovat kaikkineen myönteisiä. Nykyinen ajankohta Osallisuusviikolle on hyvä, kun tapahtuma toimii hiljaisen talven selän taittajana. Monet yhdistykset ovat palanneet jo hyvin joulutauolta takaisin toimintaan ja uudet tulokkaatkin ehtivät kevään toimintakaudelle mukaan. Vastaavasti esimerkiksi mukaan lähtijöille synkkä syksy tai kukkein kesä voivat olla hankalampia heittäytyä mukaan. Nyt vieläpä Juuret-kulttuurifestivaali linkittyi ajankohdaltaan mukavasti Osallisuusviikkoon tarjoten lisäelämyksiä.

Outokummulla on Osallisuusviikossa hyvä yhteenkuuluvuutta lisäävä kokonaisuus. Jo ensimmäiseen tapahtumakokonaisuuteen mukaan lähteneiden osallistujien määrä kertoo, että tapahtumalle on oikea tarve. Aitoa yhteisöllisyyttä ei koskaan ole liikaa ja yhteen hiileen puhaltamalla voidaan voittaa monta mielikuvallista estettä. Vähätkin voimavarat yhdistämällä voi syntyä paljon yhteiseksi hyväksi.

Kommentoi

Hae sivuilta