Julkaistu 

Pääkirjoitus: Matkailun kehittämiselle taka-askelia

Outokumpu haluaa olla matkailukaupunki ja esiteltävää kaivostoiminnasta syntyneessä kaupungissa totta vie riittää. Kaupungin panostus matkailuun näkyy muun muassa omassa tytäryhtiössä Matkakumpu Oy:ssä. Matkailijoiden tuomisesta Outokumpuun on viritelty hankkeita ja tehty monenlaista taustatyötä. Jälleen otetaan kuitenkin kasvuloikan sijaan taka-askeleita.

Kaupungin ainoa hotelli on sulkeutumassa ja jatkon osalta tilanne on tällä hetkellä epävarma. Tai ainakin niin halutaan kertoa. Kaupungin tytäryhtiö omistaa hotellikiinteistön ja viime vuodesta asti sen talousvaikeuksista on puhuttu sivulauseissa. Hotellikiinteistön myyntiajatuksetkin näyttävät enemmän ajatuksilta kuin todellisilta yrityksiltä. Aikaa tilanteen arvioimiselle ja jatkotoimien miettimiselle on ollut vähintään riittävästi.

Outokummun matkailun kehittämiselle majoitusmahdollisuuksien kaventuminen on myrkkyä. Vaikka majoitustarjontaa kaupungista toki löytyy jatkossakin, niin se on hajallaan eri puolilla kaupunkia. Hotellikiinteistön osalta tarvitaan nyt ratkaisu, jolla luodaan mahdollisuuksia pitkäjänteisemmälle kehittämiselle. Kuinka voidaan haaveilla suuremmista matkailijavirroista, jos linja-autolastillinen ihmisiä pitää majoittaa eri puolille kaupunkia.

Yritysten kannalta kesä on ollut hankala, kun keskustan Kummunkatu on käytännössä yhtä rakennustyömaata. Keskustan yrittäjiltä tullut viesti kertoo, että matkailijat ovat karsastaneet poikkeusreittien tuomaa hämmennystä, mikä näkyy myös kesäkauden myynnissä. Toivoa sopii, että tästä ei tule lisäkivi myös matkailulle tärkeille palveluille. Korjaustyöt kun ovat kesken vielä seuraavanakin kesänä.

Kommentoi

Hae sivuilta