Julkaistu 

Pääkirjoitus: Palvelutalolle rohkea perustelu

Polvijärven kunta aikoo odotetusti hakea poikkeuslupaa uuden palvelutalon rakentamiseen. Vaikka kyse on kunnan omasta toiminnasta, niin lupa toteutukseen pitää kysyä valtiolta valtakunnallisen sote-uudistuksen takia tehdystä lakilukosta johtuen. Polvijärven palvelujen kannalta on erinomaista, että maakunnallinen Siun sote on mukana uudessa hankkeessa ja näin luvan luulisi olevan varsin varma.

Yllättäviä sen sijaan ovat Polvijärven kunnanhallituksen allekirjoittamat perustelut uuden palvelutalon rakentamisen tarpeista. Yhtenä perusteena ovat nykyisen Turvalan sisäilmaongelmat. Jos todellisuudessa niitä riittää poikkeusluvan hakuperusteeksi, niin miksi niihin ei ole puututtu?
Sisäilmaongelmiin vedotessa tilanteessa on pokeritermein all-in eli kaikki peliin uuden palvelutalon puolesta. Jos valtakunnallisen sote-uudistuksen reunaehdot eivät tukisi poikkeuslupaa, niin vaihtoehtona voi olla Turvalan välttämätön ja nopea remontointi. Sitä kunta pyrki välttämään lykkäämällä alun perin jo viime vuosikymmenen alkupuolelle kaavailtuja remontteja tänne asti.

Toinen uhka on, että sisäilmaongelmiin vetoaminen voi johtaa pahimmillaan tilojen käyttökieltoon. Tunnetusti sisäilmaongelmiin suhtaudutaan tänä päivänä vakavasti myös sosiaali- ja terveyspalveluja valvovassa aluehallintovirastossa.

Turvalan henkilökunnan ja asukkaiden puolesta voi toivoa, että ilmaan heitetty sisäilmaepäily on vain yksi, suurempaan arvoon nostettu lisäperuste uuden rakennuksen puolesta. Muutoin tilaratkaisua olisi pitänyt kiirehtiä jo selvästi aiemmin tai aikalisä on otettu mahdollisesti ihmisten terveyden kustannuksella.

Kommentoi

Hae sivuilta