Julkaistu 

Pääkirjoitus: Kokoontumiskielto ei kiellä uuden miettimistä

Tuleva kesä näyttää hiljenevän kokonaan isojen tapahtumien osalta. Hallitus on kieltämässä yli 500 henkilön tapahtumat heinäkuulle asti. On tullut selväksi, että koronavirus on herkkä tarttumaan ja kaikki laajemmat joukkotapahtumat voivat altistuksen myötä viedä virusta ja tautiuhkaa pidemmälle matkalle.

Harmillista isojen tapahtumien peruminen tietenkin on ja tuo järjestäjille myös taloudellisen riskin. Se, että kesä- ja heinäkuun tapahtumat kielletään jo nyt, on lopulta kaikkien etu. Järjestelyjä ei ole viety lähellekään maalia, joten monelta turhalta työltä säästytään.

Silti voi toivoa, että into järjestäjiltä ei lopu tai hanskat eivät putoa käsistä tekemisen osalta. Pienimuotoisille tapahtumille voi aueta vielä tilaisuus kesälle, kun lisätietoa koronauhkan väistymisestä ehtii tulla. On selvää, että ihmisillä on poikkeusolojen jälkeen halua osallistua ja kokea!

Oletettavasti myös hygieniasäännöt pysyvät paremmin mielessä toisin kuin esimerkiksi vuosittain toistuvan influenssakauden osalta näyttää käyneen.

Tapahtumajärjestäjillä on myös hyvää aikaa pohtia vaihtoehtoja. Outokummun kaupunki on yhtenä näyttänyt mallia siirtämällä osan perinteisistä kulttuurielämyksistä verkkoon ja kotisohvilta koettaviksi. Outokummun Ovela taas on tuonut koteihin jumppamahdollisuuksia etänä. Mitä kaikkea näin voidaan toteuttaakaan myös paikallisesti? Jo nyt on nähty erilaisia konsertteja ja live-esityksiä, virtuaalisia tutustumiskierroksia taidenäyttelyihin ja museoihin sekä keskustelutilaisuuksia paikasta riippumatta. Näiden tekninen toteutus on nykyään mahdollista jopa älypuhelimilla, joten vaikkapa kyläyhteisöillä tai erilaisilla harrastajaryhmillä on lupa ajatella omaa toimintaansa poikkeusolojen myötä toisin.

Kommentoi

Hae sivuilta