Julkaistu 

Pääkirjoitus: Kylylahden kaivos ehtinyt kalkkiviivoille

Vuonna 2011 aloitettu kaivostoiminta Polvijärven Kylylahdessa on päättymässä. Jatkoajasta huolimatta tuotanto on päättymässä jo lähikuukausina. Vielä kesällä töitä tehdään täysiään, mutta kirjaimellisestikin peräseinä häämöttää.

Kaivoksen toiminta-ajan rajallisuus tarkoittaa myös mittavaa työpaikkojen vähenemistä Polvijärvellä. Ajankohta on ikävä, kun taloudellisesti koronaepidemian aiheuttamat toimet varjostavat jo niin kuntien kuin koko maan taloutta. Polvijärvellä kirjoilla ollut Boliden Kylylahti on tulosta tehneenä yhtiönä ollut myös yksi veronmaksaja yhteisöveron kautta.

Polvijärven kunnalle jo yksin työpaikkojen menetys on kaikkineen ikävä asia. Nopealla aikataululla ei ole edes realistista haaveilla niiden korvautumisesta uusilla. Tilanne on kuitenkin tiedostettu ja elinkeinorakenne ei ole maaseutuun nojanneella Polvijärvellä romahtamassa kaivostoiminnan päättyessä.
Vaikka kaivoksen syntyessä olleet alkuperäiset toiveet kaivosyhdyskunnan syntymisestä ja jopa satojen uusien asukkaiden saamisesta eivät toteutuneet, niin kaivoksen ja sen henkilöstön panos kunnan sekä alueen talouteen on ollut merkittävä.

Kaivostoiminta ei välttämättä ole vieläkään muuttumassa seudulla kaivoshistoriaksi. Hautalammen kaivosaihion tutkimukset jatkuvat Outokummussa ja myös Kylylahden omistajakonsernin, Bolidenin, kiinnostus Polvijärven pohjoisosiin sekä Kaavin ja Juuan lähialueiden mahdollisiin maanalaisiin rikkauksiin jatkuu. Silti tällä hetkellä näyttää väistämättömältä, että tauko kaivostoimintaan alueella on tulossa. Huomioiden sekin, että myös Kylylahden osalta lupa- ja suunnitteluprosessit alkoivat jo vuosituhannen alkupuolella, vuosikausia ennen varsinaista toimintaa.

Kommentoi

Hae sivuilta