Julkaistu 

Pääkirjoitus: Kiire ei ole, mutta yksituumaisuus tarvitaan

Outokumpu aikoo jatkaa talouden säästöliekillä myös tulevaisuudessa. Tämä viesti tuli enemmän kuin selväksi, kun tuoreen energiayhtiökaupan jälkeen valtuutetut pääsivät talouskysymysten ääreen. Kiire ei tunnu olevan millään asialla ja keskinäistä sanailua riitti seminaarissa päättäjien kesken enemmän kuin julkisissa valtuuston kokouksissa. Vaikka suunnitelmia on muun muassa kaupungin kiinteistökannan arvottamisesta, niin talouskysymys tiivistyy veroprosenttiin. Päättäjiltä ei löytynyt minkäänlaista yksimielisyyttä tulevan vuoden verotuksesta Outokummussa. Erikoisinta on, että melkein kiista saadaan aikaan noin 200 000 euron suuruisesta eli 0,25 prosenttiyksikön mahdollisesta veroalesta.

Vasemmistopuolueista löytyvä vastustus veroalelle on ymmärrettävää. Outokummussa löytyy noin 1 200 asukasta, jotka eivät maksa lainkaan kunnallisveroa. Heidän puolta halutaan pitää nyt myyntimiljoonia jaettaessa. Aiheellisesti osa valtuustosta kuitenkin muistuttaa, että verojen noustessa nykyiselle, Suomen kärkeen sijoittuvalle tasolle ei pienituloisten helposta asemasta tehty numeroa. Yksinkertainen totuus taustalla on, että ilman työssä käyviä ja siitä veronsa Outokumpuun maksavia kaupungin nykyinen palveluvarustus on aivan liian iso. Tämä päättäjille kerrottiin keväällä konsulttiyhtiön tekemässä vertailussa. Siinä samassa, jossa kehotettiin myös myymään energiayhtiö talouden paikkaamiseksi.

Jos näennäisestä 0,25 prosenttiyksikön alennuksesta tai verotason päättämisestä yleensä ei löydy yksimielisyyttä, niin Outokummussa on edessä pitkä ja vaikea tie. Kymmenien miljoonien sijoitukset tulevat käytännössä mahdottomiksi, jos eripura löytyy jo heti alkuunsa periaatetasolla. Viime vuosien niukkuuden jakamisessa päättäjät onnistuivat edes jotenkin. Rohkeita toimia ei nähty siinäkään kohti, eikä tällä tietoa ole nykyvaltuustolta edes lupa odottaa.

Kommentoi

Hae sivuilta