Julkaistu 

Pääkirjoitus: Hiljentyvä Kylylahti ei jääne viimeiseksi

Marraskuu 2020 jää paikalliseen teollisuushistoriaan yhtenä merkkipaaluna. Marraskuun 18. päivä Polvijärven maaperästä nostettiin viimeiset Kylylahden kaivoksen malmikuormat. Samalla lähes vuosikymmenen tuloksekas työ päätyi tältä erää loppusuoralle. Tältä erää kuuluu sanoa, sillä alan yksi ikiaikaisista totuuksista on, että loppuneita kaivoksia ei ole olemassa, on vain lepääviä sellaisia. Näin on myös Kylylahden tapauksessa, sillä Boliden-konserni on jatkanut määrätietoisesti lähialueen malminetsintää.

Kylylahden osalta yksi aikakausi on silti päättymässä, vaikka jälkihoito kaivoksen alueella jatkuukin vielä kuukausia. Nopeasti uutta kaivosta ei alueelle ole syntymässä ja merkittävä osa Polvijärven teollisista työpaikoista katoaa ainakin tältä erää. Kunta on tältä osin uuden edessä, vaikka vahvaksi teollisuuspaikkakunnaksi sitä ei Kylylahden tiimoilta leimattukaan.

Outokummun Seudussakin kaivoksen taivalta ehdittiin seurata 2000-luvun alkuvuosilta jo suunnittelu- ja luvitusvaiheesta saakka. Alueen perintöäkin kunnioittaen kaivos on ollut juttujen ja uutisten lähde, vaikka todellisuudessa perustyö onkin ollut muuta kuin julkisuudessa paistattelu. Myönteistä on, että vaikka ongelmatonta kaivostoiminta ei ympäristölleen ole, niin kohu-uutisia ei Kylylahdesta ole kirjoitettu.

Kaivoksen isännät Altona Mining ja viime vuosina Boliden-konserni ovat osaltaan olleet vastuullisella toiminnallaan puhdistamassa Talvivaaran viime vuosikymmenen alkupuolella lokaan vetämän kaivosalan julkikuvaa. Kylylahden kaivos on samalla tullut luontevaksi osaksi polvijärveläistä yhteisöä vuosikymmenen aikana.
Myös luvut puhuvat tuloksekkaasta työstä. Lähes puolet alkuperäistä suurempi malmimäärä mahdollisti jopa kaivoksen tuotannon lisäämisen. Veroja ja korvauksia maanomistajille yhtiö on toiminta-aikanaan maksanut yhteensä noin 62 miljoonaa euroa.

Kommentoi

Hae sivuilta