Varpu-myrskyn aiheuttamat viat pääasiassa korjattu
Varpu-myrskyn PKS Sähkönsiirron sähköverkolle aiheuttamia vikoja korjattiin keskiviikon aikana lähes sadan asentajan voimin aamupäivästä alkaen Pohjois-Karjalassa ja Koillis-Savossa. Iso osa vioista saatiin korjattua keskiviikon aikana.
Suurin osa lopuista keskijännite- ja pienjänniteverkon vioista on arvion mukaan saatu korjattua torstaiaamuun mennessä.
Keskiviikkoaamupäivän aikana verkkoalueen halki liikkunut matalapainerintama ja sen yhteydessä esiintyneet kovat tuulenpuuskat kaatoivat puita linjoille ja katkaisivat sähköt enimmillään noin 10 000 asiakkaalta.
- Viat painottuivat verkkoalueemme länsi- ja pohjoisosiin. Vikoja ovat aiheuttaneet pääosin yksittäiset linjoille kaatuneet puut. Lieksan alueella kaatuneet puut aiheuttivat kuitenkin vaikeammin korjattavia vikoja useissa ei paikoissa, joiden parissa työskenteli parhaillaan kymmenen työryhmää ja neljä kaivinkonetta, PKS Sähkönsiirron kehitys- ja varautumispäällikkö Matti Pesonen kertoi kello 20.30 keskiviikkoiltana.
Katkot-karttapalvelussa havaittiin keskiviikon aikana vika, minkä takia siellä ilmoitettujen sähköttömien asiakkaiden määrä ja sähkökatkojen sijainti eivät ole aina pitäneet täysin paikkaansa. Palvelun vika aiheutti myös sen, että osa asiakkaista ei ole saanut tekstiviestitse ilmoitusta kiinteistöllä ilmenneestä sähkökatkosta.
- Tulemme selvittämään tarkasti, mistä ongelmat johtuivat ja miten ne vältetään tulevaisuudessa. Pahoittelemme tästä mahdollisesti aiheutunutta haittaa, Pesonen sanoo.
Kovin piikki vikojen määrässä oli keskiviikkona ennen puolta päivää, jolloin sähköttä oli enimmillään noin 10 000 asiakasta. PKS Sähkönsiirrolla on kaikkiaan vajaat 90 000 asiakasta.
Linjoille kaatuneista puista tai muista vioista pyydetään ilmoittamaan osoitteessa www.pkssahkonsiirto.fi/vikailmoitus tai PKS Sähkönsiirron Säppi-kännykkäsovelluksen kautta.
Sähkökatkojen tilannetta voi seurata PKS Sähkönsiirron Katkot-karttapalvelusta osoitteessa www.pkssahkonsiirto.fi/hairiokartta.
Kaatuneita puita tai mahdollisesti katkenneita sähkölinjoja ei saa raivata tai korjata itse, koska ne voivat olla hengenvaarallisia.