Tänä syksynä puhuttanut therian-ilmiö ei rehtoreiden mukaan ole ongelma Outokummussa ja Polvijärvellä: "On jopa voimaannuttanut"
Therian-ilmiö, jossa lapset pukeutuvat eläimiksi ja matkivat niiden elkeitä on noussut etenkin tänä syksynä julkiseen keskusteluun. Therian tarkoittaa ihmistä, joka samaistuu johonkin eläimeen. Sen juuret ovat 1990-luvun alkupuolen alakulttuureissa.
Ilmiöön liittyy usein myös se, että eläinnaamioita valmistetaan tai muokataan itse.
Se on toiminut enemmänkin yhteyden luojana open ja oppilaan välille ja tukenut oppilaan koulunkäyntiäTerhi Kohonen
Outokummussa ja Polvijärvellä ei vielä ole nähty tarvetta toimiin ilmiön suhteen.
– Therian-ilmiö ei ole aiheuttanut koulussamme häiriötä. Jos tilanne muuttuu, reagoimme sitten asiaan, Kummun koulun rehtori Tiina Sirkka toteaa.
Rehtori Katja Kajava kertoo, että Polvijärvellekin ilmiö on kyllä rantautunut, mutta ongelmana sitä ei ole pidetty. Toimenpiteille ei ole nähty tarvetta.
– Se on jopa voimaannuttanut joitakin lapsia. He ovat löytäneet oman äänensä therianin kautta ja heistä on tullut enemmän kommunikoivia.
Myös apulaisrehtori Terhi Kohonen Polvijärveltä vahvistaa, että ilmiö on ollut enemmänkin positiivinen asia.
– Se on toiminut enemmänkin yhteyden luojana open ja oppilaan välille ja tukenut oppilaan koulunkäyntiä, kun saa olla oma itsensä ja saa turvan hahmosta.
Ilmiö on herättänyt huolta ja joissakin kouluissa Suomessa on päätetty rajoittaa eläinleikkejä. Muun muassa Joensuussa eläimiksi pukeutuminen on kielletty ainakin kahdessa koulussa. Kieltoja on perusteltu sillä, että ne voivat aiheuttaa häiriötä ja että osa oppilaista saattaa kokea ilmiön pelottavaksi.