Tie Kuusjärven hautausmaalle aukaistaneen jälleen tiistaina
Kuusjärven kirkon hautausmaalle pääsee autolla jälleen ensi viikon alkupuolella myös Kirkkotietä pitkin. Nyt ajaminen on ollut jonkin verran keskeytyksissä kirkon remontin takia.
Kuusjärven kirkkoon vedetään parhaillaan vesiputkia. Tämä on vaatinut tien auki kaivamisen Kirkkotiellä.
– Koska kaivauksissa vastaan tuli kallio sen verran lähellä pintaa, piti miettiä, kuinka vesiputkille saadaan riittävän syvälle paikka. Tämä aiheutti viivästystä ja ongelma ratkaistiin laittamalla lämpökaapelit putkiin. Tämä valitettavasti aiheutti tien avaamisen viivästymisen, Outokummun ja Polvijärven seurakunnan kirkkoherra Satu Ruhanen sanoo.
Tavoite on saada tie käyttöön jälleen ensi tiistaina 11. kesäkuuta.
Seurakunta pahoittelee, että tämän kesän ajan mittava remontti aiheuttaa kirkon ympärillä rakennusliikennettä ja melua.
Hautausmaalle pääsee remontin aikana Maljasalmentietä ja Myhkyläntietä.